312. Ei ole puuru ruunan syytä.
Voi mun puuru ruunaistani,
Kun ve'it vihaisen vaimon,
Toit tuhman tulen puhujan!
Mahoit silloin ruuna rukka,
Tahi vielä tamma parka,
Tuoa puita puiroasta,
Havuja havumetsästä,
Vettä rannalta veteä,
Kun sa toit torujan vaimon,
Toit torujan, sait sanojan,
Ve'it riskin riitelijän,
Ja varskin valehtelijan.—
Ei ole puuru ruunan syytä,
Ei vikoa tamma raiskan;
Sen ruuna kotihin tuopi,
Taluttavi tamma raiska,
Mi rekehen reuotahan
Korjahan kohotetahan.
313. Syrjin söi, selin makasi.
Ka'pas muien morsioita,
Kun on suuret ja soriat;
Minun on pieni pikkarainen,
Lakoharja hakkurainen.
Tuo tapana naisellani.
Omallani vaimollani:
Syrjin söi, selin makasi,
Selin kaikki työt tekevi.
Kun tuli ulkoa tupahan,
Tuhmasti tuli tupahan,
Muotoansa mullistellen,
Silmiänsä väännitellen,
Kopra hapsia harasi,
Käsi tuiski tukkiani.
Jos ma vasta vaimon saisin,
Saisin vaimon, ja paremman,
Käsissäni kanteleisin,
Sylissäni syötteleisin,
Vieressäni istuttaisin,
Suuta suinki suikkajaisin.
314. Hauki syöpi sammakonki.
Oisi aikoa iässä
Valitenki vaimo naia,
Tuten neiti tunnustella;
Mielellänsä mies tekevi,
Tahallansa naisen naipi,
Tuopi luoksensa torujan,
Rinnallensa riitelijän,
Tasallensa tappelijan.
Hauki syöpi sammakonki,
Selän suuren uituansa;
Mies naipi pahanki naisen,
Viikon ilman oltuansa.
315. Vanha sai valitun piian.
Voi minua mieskulua,
Kun en nainut naiskuluista,
Nainut nuorella iällä,
Ottanut elon ajalla,
Ennen elon puuttumista,
Väkeni vähenemistä!—
Kaikkiahan mies katuvi,
Vaan ei nuorra naimistansa,
Lassa lapsen saamistansa,
Pienenä perehtimistä.