Eno. Nyt ymmärrät! Muistatko mitä äsken sanoin? puhuinko totta?
Herra. Te olette käytäinneet viisaasti, minä olin tuhma pukinpää. (Kääntyy rouvaan, katselee häntä katuvaisesti, panee pois piipun ja lähestyy hiljaan. Rouva samalla tavalla.) Suo minulle anteeksi!
Rouva. Anna minulle anteeksi, että tahdoin polttaa tupakkaa.
Herra. Tule minun syliini. Epäluulo on kadonnut.
(Syleilee).
Eno. Suokoon Jumala, ettei tupakka-luulevaisuus onneanne koskaan enää pääsisi häiritsemään.
Herra. Oletko leppynyt?
Rouva. Oletko sinä?
Herra. Minä olen saanut henkeni takaisin.
Rouva. Tupakan-himo ei asu rinnassani, mutta, ystäväni, sinä ehkä ymmärrät, että kieltosi sai himon minussa syntymään; ellet toiste enää kiellä, en enää koskaan polta tupakkaa.