Eno. Minä sitä jo aavistin. (Herra pyrkii päästä kaapin luo, eno pidättää häntä). Minä tiedän mistä nainen pitää. Tupakka on hänen ihastuksensa.
Herra. Tupakka!
Eno. No, niin!
Herra. Mitä sillä tahdotte sanoa…
Eno. Semmoinen on nainen, minä tunnen monta tälläistä. (Vakavasti). Sinä käskit minua kahden tähden yhtymisen vuoksi kovasti kieltää Jettaa polttamasta tupakkaa, ja ennen kaikkea siitä piipusta, johon oli maalattu Garibaldin kuva. Nyt saanen kysyä: Onko kieltosi ollut miksikään hyödyksi? Sanoinhan sinulle että valkea polttaa. Te näette, herra Pasha, mitä kielto olisi saattanut vaikuttaa.
Herra. Uneksinko? Kuka sitten salautuu tässä?
Eno. Herra Giuseppe Garibaldi.
Herra. Onko siinä perää? Onko se totta? Ja luutnantti?
Eno. Sen ymmärrät. Hän ei pässyt sisälle, syystä että Jetta silloin poltti tupakkaa. Tässähän makaa käyntikorttinsa. (Ottaa ylös kortin). Ohoh! niinpä on se musta kuin olisi ollut nokikolarin käsissä… Mutta luultavasti on Jetta tulta saadaksensa pitänyt luutnantti Rosenia sytykkeenä. (Herra silmäilee ilomielin korttia.) Savua on hän saanut aikaan, mutta varsin vähäisen valkeaa. Jos nyt herra turkkilaiseni menee vaatekaappiin ja sieltä löytää piipun, niin harmiksi käy vihansa, hän häpeää, katuu kieltoansa ja syleilee lempeästi puolisoansa.
Herra (menee kaappiin, tuo esiin piipun niiden vaatteiden takaa, jotka siellä vielä riippuvat.) Ah! totisesti! Minun Garibaldini on halki… Sillä on poltettu… siinä on tuhkaa. Haa, nyt ymmärrän kaikki.