Tässä istun, teen ihmisiä oman kuvani mukaan, suvun kaltaiseni, kärsimään, itkemään, nauttimaan, riemuitsemaan, sua ylenkatsomaan kuin minä!
FRIEDRICH HÖLDERLIN (1770-1843)
HYPERIONIN KOHTALOLAULU
Ylhäällä valossa kuljette vienoilla kentillä, henget autuaat! Jumal-ilmat väikkyvät koskevat otsaanne hiljaa niinkuin soittajan sormet kieliä pyhiä.
Vailla kohtaloa, lailla nukkuvan rintalapsen henkivät taivahiset, puhtaina säilyneet ujojen nuppujen suojassa. Henkensä heidän iäti kukkiva on, ja silmien autuaitten syvä katse tulvii iankaikkista, hiljaista kirkkautta.
Mutta ei meille missään rauhan sijaa suotu. Kärsivät ihmiset hukkuvat, putoavat suin päin, sokkoina hetkestä toiseen hetkeen kuin vesi putoaa kallionkieleltä kallionkielelle tuntemattoman syliin.
ILLASSA
Jo laske, armas aurinko. Tunteneet he eivät sua, palvoen pyhyyttäs: Sä oothan siivin vaivattomin raskautettujen yli noussut.
Mä nousus, laskus näin, Valo, lempeät,
tää silmä sinut ymmärsi, ihanin!
Mä opin suuren palvomisen:
joi sydän lääkettä Diotiman.
Sua, taivaan sanansaattaja, kuuntelen,
sua, Diotima! Rakkaus, luotas sun
päin päivän kultaa silmä tämä
kiittäen kääntyi! Ja iloisemmin