Samalla alkoi kuulua miesten laulu pensikon takaa niskasta. He ovat siis tulossa. Leena nosti sukkelaan kypseksi kiehuneen vellipadan tulelta. Laulu kuului selvemmin ja he erottivat seuraavat sanat:
"Jos onneas kohtaisi vastanen sää,
Jos toivosi turhalle näyttää;
Sä riemuitse kuitenki, aikasi tääll'
On vaikea murheella viettää.
Vielä on onnea elossasi;
Miksikä murhetta kannat?
Nuoruuden ruusut on poskillasi;
Miksi ne kuihtua annat.
Toivossa taivahan Jumala loi
Ihmisen, asetti muinoin
Tyytyyn; siis tyytyväisyydessä on
Ainoa onni maan päällä.
Se tuottaapi rauhan sun sielullesi,
Se poistaapi murheet ja vaivat;
Se virkistää ruusut sun poskillesi,
Se antaapi elolles' voiman".
Mikko kuunteli pää kallellaan tuota voimakkailla äänillä sointuvasti laulettua laulua ja huokasi syvään sen tauottua.
"Se mies, joka ennen aitalla; koetaampa jalkatemppuja", huudahti Aappo ja kohta oli joka mies valmis kilpajuoksuun.
"Hiuh! Minä olen jo täällä!" kiljasi Aappo ja otti aika hypyn aitan lähelle päästyään.
"Täällä minäki olen! ja minä! ja minä! ja minä!" kiljuivat toiset.
"Mutta hitto vieköön! Velli on jo kupissa! Onko sitä syödä asti, vai loppuuko se aina kesken?" kysyi Aappo Leenalta pistävästi.