"Jos Luther eläisi, ei hän teitä oppilaikseen tunnustaisi, koska Luther ja hänen uskoon tulleet oppilaansa eivät muita todistuksia tarvitse, kuin Jumalan Hengen todistuksen, joka meidän henkemme kanssa todistaa, että olemme Jumalan lapset. Noin kevytmielisesti eivät he ainakaan veljien todistuksia vaadi. Eikä olekaan semmoista ripityksen puuhaa, kuin teillä, kristillisessä seurakunnassa koskaan tätä ennen nähty", sanoi Kölliskö.
"Hih, hih, hih", pani Tuppi Maija, "eipä uskalla Tapani meille syntiä anteeksi todistaa", ja alkoi hypellä.
"Hah, hah, hah, hah", panivat muut vaimot, yhtyen Tuppi Maijan hyppyyn.
"Hih, hih, hih, huh, huh, huh, hah, hah, hah; Jesus ole kiitetty; Jesus ole kiitetty; eipä uskalla Tapani meille syntiä anteeksi todistaa", ja näin hyppien ja huutaen meni joukko kirkolle päin.
"Menemmekö seuroihin?" kysyin Leenalta jälleen, puun alle istuttuani.
"Mennäänpä kerran", sanoi Leena.
"Mutta minä tulen myös", arveli Kölliskö.
Seurat olivat eräässä talossa kirkon luona. Virtana tulvaili sinne väkeä kaikilta haaroilta. "Uskovaiset" menivät suoraan perälle pirttiä, kun sitä vastaan "uskottomat" jäivät oven luo seisomaan. Me Kölliskön ja Leenan kanssa istuimme ovi-ikkunan luo sivupenkille.
"Onko Jesus sydämessä", kysyi muudan tuttu vaimo minulta peremmä mennessään.
"Niinkuin kerjäinukko", arveli eräs irvihammas poika vastaukseksi.