Kiertokoulunopettaja haki useita kohtia Lutherin kirjoista, missä puhutaan ripistä, ja selitti niiden johdolla tämän kalliin kappaleen käytännöstä ja kuinka rippi uskonveljen edessä pitää olla kokonaan omantunnon määräämä, eikä pakollinen. Sitten hän luki useista paikoin Jumalan sanaa, miten usko syntyy ja kasvaa.
"Mutta kuinka jouduit sinä tuohon villiuskoon?" kysyi Kölliskö.
"Tunsin suurta sisällistä tyhjyyttä, rauhattomuutta ja kaipausta, koko maailma tuntui minusta autiolta erämaalta", selitti Anna. "Valitin sitä muutamille Kaurismaan Aapon lahkoon kuuluville vaimoille, jotka selittivät sen haluksi päästä yhteyteen elävän Jumalan kanssa, ja kehottivat minua seuroihinsa…?"
"No, tunsitteko mitään sisällistä vaivaa siitä, että olitte rikkoneet
Jumalaa vastaan", kysyi opettaja.
"En koskaan", sanoi Anna jyrkästi.
Tuon muutoin totisen kiertokoulunopettajan suu meni hiukan hymyyn ja hän sanoi sitten leikillisesti: "Se rauhattomuus ei olisi tarvinnut muuta lääkettä kuin jos emäntä olisi ottanut pulskan miehen, jota olisi voinut rakastaa", ja jatkoi sitten totisemmin, "olen nähnyt usein tapahtuvan, että ulkona avioliitosta ja onnettomissa avioliitoissa elävät henkilöt ja varsinki naiset rupeavat etsimään lohdutusta itselleen Jumalassa aviollista rakkautta kaipaavalle sielulleen, ilman synnin tuntoa, joka on erehdys sekin".
Anna punastui korvia myöten, eikä virkannut mitään.
"No, kerrohan nyt, kuinka sitten kävi!" sanoi Kölliskö.
"Vähäpä kerron, koska te noin hullusti minua käsitätte".
"No, en tahdo enään puhua siitä", sanoi opettaja vakavasti.