Kaikki uskoivat samoinkuin viikunapuukin, että hän oli ihmelapsi, muuten hän ei olisi syntynyt tähti otsalla.
Aamupäivällä hän itki hiukan, sillä nälkä ahdisti. Mutta viikunapuu pudotti hunajaa hänen suuhunsa ja lapsi nauroi jälleen.
Illalla tuli tiikeri lönköttäen sivuitse ja huomasi pienokaisen.
— Tuosta tulee hyvä suuruspala penikoilleni, sanoi se. — Minäpä haen ne tänne.
Mutta kukat ja ruohot peittivät lapsen, niin ettei tiikeri palattuaan löytänytkään sitä.
— Hän on meidän lapsemme, puitten ja kukkien oma, sanoivat he kaikki ja kysyivät, mikä pojan nimeksi pantaisiin.
— Lingo on hänen nimensä, sanoi vanha puu, — suojatkaa häntä ja opettakaa hänelle metsän salaisuudet.
Niinpä Lingon kasvaessa kaikki villieläimet, puut ja kukat kertoivat hänelle tietonsa. Suuri kilpikonna läheisessä virrassa antoi hänelle uintitunteja. Apinat näyttivät kuinka kiivetään puissa ja hunajaa etsivät linnut opettivat löytämään viidakon hedelmäpuita ja hunajakukkia. Hän oppi tuntemaan lääkekasveja, joilla paransi haavan, jos sattui loukkaantumaan, sekä taian, jolla voi lumota viidakon käärmeet, ja monta muuta seikkaa, joista ei muilla lapsilla, jotka elävät vanhempainsa kodissa, ole aavistustakaan.
Yönsä hän nukkui riippumatossa. Ja sen olivat hänelle punoneet kukat ja kasvit pujotellen yhteen oksiaan ja lehtiään. Aikaiseen joka aamu hän kylpi virrassa ja pesi valkoisen paitansa ja kuivatti sen puun oksalla.
Hänen paitansa kasvoi sen mukaan kuin hän itsekin. Hänestä tuli suuri kaunis nuorukainen, hyvä ja lempeä, vaikka olikin vahva ja rohkea.