— Tämä on minun salaisuuteni, sanoi puu. Ja se taivutti kolmannen oksansa varovasti maahan.
Nuppu aukeni, ja kukan sisässä oli kaunis pikku poika, soma kuin kukka itse,- virkeänä kuin olisi juuri herännyt.
Lehvät siirsivät sen kukasta nurmelle, ja siihen lapsi jäi hymyilemään taivaalle.
Aamulla oli kaikki rauhallista ja pikku poika ojensi kätösensä ja leikki kukkasia pidellen.
— Katsoi sanoi viikunapuu, — se on puettu valkoiseen silkkipaitaan, saman väriseen kuin se kukka, jossa hän syntyi. Ja hänen otsallansa loistaa timantti. Hän mahtaa olla ihmelapsi.
— Se on timantti taikka tähti, sanoi omenapuu. Mutta eivät he kumpikaan päässeet siitä oikein selville, sillä pojan otsalla loisti niin huikaisevan kirkkaasti, etteivät he voineet sitä katsella.
Ketut ja papukaijat, apinat ja kolibrit tulivat katsomaan lasta.
— Parempi sen olisi olla, jos sillä olisi korvat niinkuin minulla, sanoi kettu.
— Taikka höyhenet, sanoi papukaija.
— Taikka siivet, sanoivat pikku kolibrit, kun ne kuukkivat hunajaa etsien kukista.