Prinssi palasi vanhan naisen majaan ja kertoi, mitä oli tapahtunut. — Kuinka minä voisin surmata kaksi paholaista? Eihän minulla ole muuta asetta kuin metsästyspuukkoni, sanoi prinssi.
— Ettehän te voi niitä tosiaankaan tappaa. Siihen tarvittaisiin joukko tiikereitä, sanoi vanha vaimo.
Silloin prinssi muisti tiikerit ja samassa kun hän ne muisti, seisoivat ne hänen edessään.
— Vaimoni ja minä surmaamme paholaiset. Vie meidät ruhtinaan luo, sanoi tiikeri.
Tiikerien taistelua paholaisten kanssa kerääntyi katselemaan koko hovi, ja ruhtinas oli tyytyväinen päästessään paholaisista ja sanoi:
Nyt tahdon antaa tyttäreni teille, mutta on vielä eräs työ. Takokaa minun patarumpuani.
Missä se on?
— Taivaalla.
Se on vaikein kaikista töistä, sanoi prinssi ja palasi vanhan vaimon majaan. — Kuinka minä voisin takoa hänen patarumpuaan taivaalla?
— Tuhma olette, sanoi vanha vaimo. — Jos vuoteenne kuljetti teidät yli seitsemän vuoriston ja läpi seitsemän tiheikön, niin voinee se toki lennättää kappaleen taivasta kohti?