Laiva, joka ei enää voinut mitään meren myrskyjä ja raivoisia aaltoja vastaan, oli joutunut tuulten ajettavaksi ja tuuli oli sen ajanut salakarille ja silmänräpäyksessä kaatanut sen kumoon. Hurjapäät aallot loiskuivat rajusti kumottua laivaa vasten ja valkoinen vaahto pärskähti korkealle ilmaan. Muuta esti pimeys näkemästä.
Merestä kääntyivät kansan silmät vuorelle siihen mahtavaan loihturuhtinaaseen, jonka tenhovoimasta kummallinen pelastus oli kansan mielestä tapahtunut. Mutta tämä oli jo jättänyt pilvisen loihtu-valtaistuimensa ja seisoi pappinensa heidän keskellään. Kansa häntä nyt kiittämään, kunnioittamaan, jumaloimaan. Sama harras palvelus, mikä vähää ennen oli Seitoihin käännetty, tuli nyt hänen osakseen. Mutta hän käänsi jalosti luotansa kaiken kunnian ja käski kansan kiittää jumalia, joista kaikki voima oli lähtenyt. Sitten palasi hän, runsain lahjoin, vielä samana yönä takaisin Lapin vuorimaihin, hän ynnä hänen pappinsa.
Seuraavana aamuna, kun myrsky oli asettunut ja meri rauhoittunut, nähtiin siinä paikassa, missä haaksirikko oli yöllä tapahtunut, musta esine kohoavan veden pinnan yli, ympärillä tiheä hieta-valli, minkä aallot olivat ajaneet kokoon. Se oli uponneen laivan runko. Hietavallista pistäysi selkeään ilmaan siellä täällä käsi, jalka, pääkallo ja muita ruumiin osia. Laiva oli niin äkkiä särkynyt, ett'ei ainoakaan pelastunut, vaan kaikki tuokiossa saivat surmansa yhteisessä haudassa. Siihen hukkuivat yhteiseen sopuun pyhät sisaret, veljet, soturit, jumalankuvat, savu-astiat kaikkine päivineen.
Mutta meri ei jättänyt työtänsä siihen. Se yhä ehtimiseen vieritti hietaa ja santaa hukkuneen laivan ja hukkuneitten ihmisten päälle, ja rakensi niin, aikojen kuluessa, kummallisen hietarakennuksen, joka merkillisine muotoineen kuvastelee rikottua laivaa mastoineen, purjeineen, kuvineen.
(J.#. Calamnius. Joukahainen.)
ENSIMÄINEN LEHTI SUOMEKSI KIRJOITETTUA SUOMEN HISTORIAA.
Mahtaisi nyt joku sanoa: "Ah, joska minä tietäisin, kuinka eli koska tämä Suomen maan kansa ompi kristityksi tullut!" Siihen lyhykäisesti näin vastataan: että anno Christi incarnati [vuonna Kristuksen lihaan tulemisen jälkeen] 1150 Ruotsissa valittiin yksi kuningas, nimeltä Eerik Jedvardin poika, jonka me nyt P. Eerikiksi kutsumme, joka sillä samalla ajastajalla, kuin hän kuninkaaksi tullut oli, rupesi ajattelemaan Kristuksen uskon myös tähän Suomen maahan uloslevitettäväksi. Läksi sentähden tänne suuren sotaväen luvun kanssa, ja piti P. Henrikin myötänsä, joka Upsalassa piispana oli, asetti niin sodan suomalaisia vastaan, jotka myös finneiksi kutsutaan, ylitsevoitti heidät, otti sitte heidät armohonsa ja ystäviksensä, ja antoi saarnattaa Jumalan sanoja heidän edessänsä.
Ja kun hän kotiansa meni, jätti hän tässä P. Henrikin piispaksi ja saarnaajaksi. Joka kohta myös toisna vuonna sen jälkeen kuoliaaksi lyötiin. Ja että hän oli Englandista sukunen, sentähden myös aina sitten tähän asti ompi tässä hiippakunnassa niinkuin muissakin latinan kieli kirkoissa, seurakunnassa ja Jumalan palveluksessa alati ja enimiten pruukattu ja harjoitettu. Jota myös ne vanhat kirkon raamatut kuin kirkoissa luetaan vielä nyt julkisesti todistavat. Ja tällä viralla suomalaiset ensin tulivat kristityiksi.
Mutta Herran vuonna 1248 niin yksi toinen Eerik kuningas, Lespe (sammalkieli) liikanimeltä, lähetti suuren sotaväen tänne Suomen maahan, hänen vävynsä Birger Jarlin kanssa, joka sen väen päämies oli, ja ylitsevoitti hämäläiset. Mutta hän heitä vainosi ja ahdisti siihen asti, että he annoit heitänsä kastettaa ja kristityksi käätä. Niille hän siis antoi rauhan henkensä ja tavaransa päälle. Waan niille muille kristittömille eipä hän yhtään rauhaa antanut siihen asti kuin he uskon vastaanotit. Ja tällä vuodella hämäläiset ensin tulit kristityiksi.
Edespäin ompi taas tietäminen, että Herran vuonna 1293 niin se Herra Torgil Ruotsin marski kokosi paljon sotakansaa ja lähetti sen Karjalan maahan. Sillä että ne karjalaiset teit aina vahinkota Hämeen ja Suomen maan päälle. Niinkuin ne myös olit aina suurii vahingoita ennen tehneet kristityiden päälle. Ja silloin karjalaiset ylitse voitettiin ruotsalaisilta. Jotka silloin kohta Viipurin linnan ja kaupungin rakensit karjalaisten ja venäläisten asettamiseksi ja niin tällä tavalla myös karjalaiset ensin tulit kristityiksi ja käättiin kristinuskohon.