— Ovathan he minun lapsiani.
— Rakastavatko he sinua?
— Elä kysy vieras sitä, vaan kyntäkäämme vako sinne ja odottakaamme yötä, jotta he eivät minua näkisi.
Kauan he kulkivat, mies painaen auraa syvälle maahan, jotta tulisi vako virran juostavaksi, ja Jeesus taluttaen hepoa.
Vihdoin näkyi meren poukama, ja sitä kohden he riensivät. Kun he sen saavuttivat, vaipui mies uupuneena maahan.
— Kauaksi kotikummultani olen tullut, sanoi hän, kovin kauaksi, mutta uoma on kynnetty, ja katso miten vesi tänne meitä seuraa. Se virtaa yhä runsaampana ja levittää uomaansa. Sanoinhan minä, että minun lähteeni oli pohjaton ja että sen vesi on loppumaton.
Ja virta kasvoi yhä leveämmäksi ja hedelmöittävänä se kulki seutujen halki. Asukkaat sen varrella rakensivat veneitä ja kulkivat virran suuhun, jonne purret mereltä saapuivat. Siinä he tasaisella kentällä vaihtoivat tavaroita ja tekivät kauppaa turulla. Suojaksensa he joen suuhun rakensivat linnankin ja aivan joen äyräälle korkean kirkon.
Mies tätä katseli, ja hänen mielensä täytti hiljainen ylpeys. Mutta jokea myöten tulivat ne, jotka olivat häntä vainonneet. Ja kun he miehen näkivät, niin ottivat he hänet kiinni ja telkesivät tyrmään. Siellä he hänet tahtoivat nälkään tappaa.
Mutta eräänä yönä, tuntiessaan jo kuoleman tulon, näki mies äkkiä edessään matkatoverinsa.
— Minä näen, että sinä olet kilvoituksesi kestänyt ja että sinä kaipaat lepoa, sanoi Jeesus.