Seuraavana talvena hävittivät liettualaiset Liivinmaata ja veivät sangen paljon väkeä mukanaan vankeuteen. Saarnaaja säilyi heidän raivoltaan, etsien ykskyläläisten kanssa suojaa metsistä. Kun liettualaiset olivat poistuneet, moitti Meinhard liiviläisten tyhmyyttä, kun heillä ei ollut mitään linnoitusta. He tulisivat, lupasi hän, saamaan linnan, jos päättäisivät tulla Jumalan lapsiksi ja semmoisina pysyä. Siihen suostuttiin ja se luvattiin ja kasteen vastaanottaminen vahvistettiin valalla.
Seuraavana kesänä (v. 1185) tuotiin Gottlannista muurareita linnaa rakentamaan. Liiviläiset olivat uudelleen vakuuttaneet pysyvänsä aikomuksessaan vastaanottaa uskon ja jo ennen Ykskylän linnan rakentamista oli osa kansasta kastettu ja kaikki lupasivat, vaikkakin petollisessa mielessä, antavansa kastaa itsensä, niinpiankun linna olisi rakennettu. Niin kohosivat siis muurit. Mutta kun linna vihdoinkin oli valmis, luopuivat kasteen saaneet, ja kastamattomat kieltäytyivät vastaanottamasta uskoa.
Samaan aikaan olivat semigallit, liiviläisten naapureina asuvat pakanat, kuulleet kivisistä rakennuksista, ja kun he eivät tienneet, että kivet olivat liitetyt toisiinsa saviruukilla, tulivat he tuoden paksuja laivaköysiä ja luulivat mielettömässä hulluudessaan voivansa riuhtaista linnan Väinäjokeen. Mutta jousimiehet haavoittivat heitä ja he saivat vetäytyä epäonnistunein yrityksin pois.
Läheiset Holmen liiviläiset houkuttelivat samanlaisilla lupauksilla Meinhardia rakentamaan heillekin linnan ja heistä suostui kuusi kastettavaksi. Mutta kun linna oli valmis, unohtivat nuo pahat valansa eikä ollut yhtä, joka olisi vastaanottanut uskon. Silloin järkkyi saarnaajan mieli, varsinkin kun he ryöstettyään hänen omaisuutensa ja piestyään hänen palvelijansa, olivat päättäneet karkoittaa hänet maastaan. Kasteen, jonka he olivat vedessä saaneet, luulivat he voivansa poistaa peseytymällä Väinäjoessa ja panna sen siten menemään takaisin Saksanmaalle.
Meinhardilla oli apumiehenään evankeliumintyössä veljensä sistersiläismunkki Theodorik. Hänet päättivät Toreidan liiviläiset uhrata jumalilleen (v:na 1186), koska touko hänen pellollaan oli parempi kuin heidän, ja koska liiallinen sade oli tulvallaan turmellut heidän kylvönsä. Kansa kokoontuu ja kuulustelee arvalla jumalien tahtoa uhrin johdosta näin: keihäs lasketaan maahan, hevonen astuu sen luo, mutta jumalan ohjaamana astuu se elämää lupaavan jalkansa ensiksi keihään yli. Uhrattava veli rukoilee suullaan, kädellään jakelee hän siunauksia. Tietäjä päättää, että kristittyjen jumala mahtanee istua hevosen selässä ja ohjata sen jalkaa, niin että se asettaa elämän jalan edelle. Sentähden on hevosen selkää pyyhittävä, jotta jumala putoaisi pois. Kuinka tämä nyt tehtiinkään, asetti hevonen nytkin elämän jalan edelle niinkuin äsken, ja veli Theodorik jäi eloon.
* * * * *
Kun Meinhard nyt näki liiviläisten paatumuksen ja että hänen työnsä oli menemässä hukkaan, kokosi hän hengelliset ja veljet ja meni heidän kanssaan kauppalaivoille, jotka olivat lähdössä Gottlantiin pääsiäisjuhlille, ja aikoi matkustaa pois. Viekkaat liiviläiset arvelivat ja pelkäsivät, että sieltä tulisi heidän kimppuunsa ristisotaväki, ja sentähden he viekkaudella ja kyynelin ja monella muulla tavoin teeskennellen koettivat saada piispaa jäämään, ja sanoivat niinkuin kerran sanottiin pyhälle Martinukselle, vaikka ei samanlaisessa tarkoituksessa: "Miksi, isä, hylkäät meidät? Kenen haltuun jätät meidät, avuttomat? Sillä jos paimen lähtee pois, niin jättää hän lampaansa alttiiksi susien raatelemiselle." Ja liiviläiset lupasivat vielä täydellisesti vastaanottavansa kristinuskon. Niin uskoi herkkäuskoinen jokaisen sanan, ja kauppiasten neuvosta ja kun hänelle sen lisäksi vakuutettiin, että sotaväki toimitettaisiin hänelle avuksi kääntyi hän takaisin. Eräät näistä kauppiaista, joiden joukossa oli saksalaisia ja tanskalaisia ja norjalaisia ja muutamia muistakin kansoista, olivat näet luvanneet hankkia sotajoukon, jos se olisi tarpeellista.
Kauppamiesten lähdettyä tervehtivät holmelaiset takaisin palaavaa piispaa Juudaksen tervehdyksenä ja tarkoituksella, sanoen: "Terve, Rabbi!" ja kysyivät pilkaten: "Mitä maksavat Gottlannissa suolat ja sarka?" Silloin ei hän sydämensä katkeralta surulta enää voinut pidättää kyyneleitään. Hän palasi Ykskylään ja meni takaisin kotiinsa. Hän määräsi päivän kutsuakseen kansan koolle ja kehoittaakseen heitä lupauksensa pitämiseen, vaan he eivät välittäneet päivästä eivätkä täyttäneet lupaustaan.
Silloin aikoi hän lähteä Vironmaalle ja sieltä kauppiasten mukana Gottlantiin. Saatuaan kuulla, että liiviläiset tällä matkalla aikoivat surmata hänet, palasi hän järkytetyin mielin Ykskylään, kun ei ollut tilaisuudessa lähteä maasta.