— Jos tässä ei ole aikaa selittää uskoa, jota meille tyrkytätte ja jota emme tunne, vastasi Viljannin vanhin, niin ei tässä siis ole sopiva hetki siitä ollenkaan puhua. Menkää rauhassa takaisin, me emme koske teihin, vaikka te kyllä olette viruttaneet maatamme kansan verellä ja kauheita tekoja tehneet. Palvelkaa te omaa jumalaanne, me palvelemme omaamme!
— Te häpeämättömät vieraan jumalan palvelijat ja pakanat! huusi Berthold kiukuissaan. Ette tahdo uskoa totiseen Jumalaan, jonka kädessä on kaikki voima ja valta rangaista vastustajiansa kuinka kauheasti tahansa!
— Jos teidän jumalanne on niin julma, ett'ei hän kiellä teitä verenhimossanne käymästä kavalaa sotaa viattomia ihmisiä vastaan, ryöstämästä naisia ja lapsia ja heitä kauhealla tavalla kohtelemasta, niin varjelkoot meitä jumalat sellaisesta. Meidän jumalamme ovat hyviä, eivät he yhtäkään vilpitöntä ihmistä rankaise, vähistä uhreista leppyvät — heistäkö meidän olisi luovuttava! Kansani, olkaamme omille jumalillemme uskollisia, he eivät tule meitä myöskään jättämään murhamiesten käsiin!
Kautta koko linnan kaikui haltioitunut huuto, joka osoitti, että kaikki ajattelivat niinkuin Viljannin vanhin puhui.
— Jumalanpilkkaajat, pakanat, vieraiden jumalien palvelijat! kaikui heitä vastaan saksalaisten leiristä.
Aselepo oli lopussa, kauhea sota alkoi. Saksalaiset raahasivat virolaiset sotavankinsa eräälle korkeanpuoleiselle kukkulalle, jotta heidän toimiaan linnasta hyvin voitaisiin seurata, ja tappoivat heidät siellä toisen toisensa jälkeen virolaisten silmien edessä, heittivät heidän ruumiinsa vallihautaan sillaksi itselleen ja uhkasivat tekevänsä linnoituksessa olijoille samoin, jos he eivät hyvällä antautuisi. Nuolillaan he peloittivat virolaiset vallin taakse ja antoivat liiviläisten ja lättiläisten sillä aikaa kantaa vallihaudat puita täyteen ja rakentaa suojatorneja, joista lättiläiset ampuivat nuolia linnoitukseen ja tappoivat paljon ihmisiä ja karjaa. Urhoolliset virolaiset heittivät ylhäältä tulta suojatorneihin, niin että ne syttyivät palamaan. Lättiläiset sammuttivat tulen vetämällä siihen lunta. Sillä tavalla ei vihollisilla ollut toivoa voitosta. Sitten pantiin kivenheittokone toimimaan. Yöt ja päivät se singahutteli raskaita kiviä suurella voimalla muuria ja linnanrakennuksia vastaan, niin että rakennukset kaatuivat ja muurista paloja murtui. Virolaiset eivät olleet ennen nähneet sellaista kauheata konetta eivätkä olleet arvanneet varustaa rakennuksiansa sellaisen varalta. Se kylvi kuolemaa ja hätää virolaisten linnaan. Lättiläiset olivat täyttäneet haudat aina vallin tasalle puilla, joita myöten saksalaisten rautapukuiset sotilaat Eilard von Dolenin johdolla olivat tunkeutuneet vallin yli linnaan, mutta linnan väki oli torjunut heidät takaisin. Nyt he sytyttivät puut vallihaudoissa palamaan polttaaksensa siten koko linnoituksen, mutta yöllä virolaiset sammuttivat tulipalon kaikkialta linnasta.
Tällaista taistelua kesti viisi päivää taukoamatta. Linna oli ruumiita täynnä. Melkein kaikki, jotka vielä elivät, olivat haavoitettuja ja suuresta veden puutteesta niin heikontuneita, ett'eivät enään jaksaneet vastustaa.
Taistelun kuudentena päivänä tarjosivat saksalaiset rauhaa.
— Näette, että joudutte tappiolle, sanoi heidän puhujansa. Ettekö vieläkään tahdo ottaa vastaan meidän jumalaamme? Ell'ette, ei teistä jää eloon yhtään ainoata sielua.
— Me tunnustamme, että teidän jumalanne on suurempi kuin meidän, vastasivat janosta nääntyneet sotilaat. Pankaa meidän päällemme kristinuskon ies niinkuin olette sen panneet lättiläisten ja liviläisten päälle, mutta täyttäkää lupauksenne.