Tuohesta punotulla köydellä on uhrikenttä sitä ympäröivine puineen erotettu eri pyhätöksi, jonka sisälle miehet astuvat, mutta naiset ja tyttölapset jäävät ulkopuolelle. Maahan kumartuu Panu haltijan kuvan ja pyhän puun eteen ja kaikki muut miehet seuraavat hänen esimerkkiään. Panu nousee, lähestyy haltijan kuvaa, heittää hopearahoja kourallisen jumalan maljaan ja rukoilee, sill'aikaa kun muut miehet vielä polvillaan maassa odottavat:
"Annan kullat kuppihisi,
Hopeat pikarihisi,
Nämä on kullat kuun ikuiset,
Päivän polviset hopeat,
Aartehet on uhrikansan,
Kullat kansan karjalaisen —
Sulle tuovat tuomisensa.
Antimensa ensimäiset."
Uhrikentän keskellä, haltijan kuvan edessä on kivinen arina vuoresta itsestään yhdeksi paadeksi lohennut, jonka päälle on pinottu puita viisikannan muotoiseen kuvioon, tuohia keskessä ja tuohia halkojen välissä; puut ovat ukon kaatamista hongista pilkotut ja tuohet kiskotut pyhältä vuorelta. Uhriarinan edessä lepää ristiin pantujen puiden varassa pitkä riuku, johon nyt hahlat kiinnitetään ja hahlain koukkuihin kattilat uhrilihain keittämistä varten. Keskelle riukua uhrikiven kohdalle ripustetaan koko heimon yhteinen suuri uhrikattila ja kahden puolen sitä kylien, talojen ja yksityisten kattilat ja padat.
Uhritoimitus alkaa. Kattilat ja padat kannetaan vettä täyteen suuren koivun alla olevasta uhrilähteestä, tulet viritetään niiden alle ja uhrielukat talutetaan nuora-aitauksen takaa esiin.
Ensin tuodaan koko heimon yhteinen uhri, Panulassa kasvatettu nuori härkä, vanhaa rotua, jota polvi polvesta on tietäjän talossa kasvatettu ja jonka sukuperä on yhtä vanha kuin Panujen. Se asetetaan keskelle kenttää, vastapäätä uhrikiveä ja haltijan kuvaa. Panu asettuu sen eteen. Ilpo, hänen ystävänsä ja apumiehensä, on toisella puolella kaulaa, kädessä teurastuskirves ja toisella puolella on Patva, heimon miehistä vanhin, puukko kädessä, ja vähän syrjemmällä seisoo Panun poika Jouko, hopeinen vedellä täytetty malja kädessä.
Kääntyy Panu taas puolittain haltijan puoleen ja sanoo:
"Otollinen uhri ollos,
Kelvollinen kaiken kansan,
Jos vähän värähtelevi,
Päältä vettä puistanevi."
Ottaa Panu maljan Joukon kädestä ja heittää sen sisällön jääkylmää vettä uhrielukan selkään. Elukka pudistaa nahkaansa ja otollinen on uhri, kelpaa sille, jolle se tarjotaan, ja heimonsa puolesta puhuu Panu, uhrieläintä osoittaen:
— Hyväksi katsoit, haltija, uhrimme halvan, kuitenkin parhaan, minkä antaa taidamme kiitokseksi kaikesta, minkä meille soit… paljon soit, suuret annoit… vierasten vihoista varjelit, kirot kiersit, kiukut käänsit, katehet vitahan väänsit. Kalaonnen ison annoit, metsäonnen sitäkin isomman, kauppaonnen kaikista isoimman. Siitä sinua kiitämme ja siitä sinulle uhrit kannamme. Anna onnea vastaistakin… riista eteemme aja, kalat ainaisille apajille kutemaan kuleta, karjamme kasvata ja varjele… yhä isommat uhrit, yhä uhkeammat elukat sinulle teurastamme… katso, kuinka komea on elukka edessäsi, kuule, kuinka tuolla toiset vuoroansa vartovat… kuule malttamatonta mylvintää… sinun eteesi polvilleen pyrkivät, sinun jalkaisi juureen verensä vuodattavat!
Panun rukoillessa soivat yhä kanteleet ja kun hän viimeiset sanansa on sanonut, tempaa hän kirveen Ilpon kädestä ja iskee sillä uhrihärkää otsaan, joka siitä maahan lyykähtää ja niitten jalkainsa sijoilla henkensä heittää. Patva sysää puukon sydämeen ja Jouko jouduttaa astian vuotavan veren alle. Kiireesti nyhtäistään nahka uhrieläimen päältä ja pyhään puuhun ripustetaan. Lihat paloitellaan luuta rikkomatta ja parhaat niistä suurimpaan uhrikattilaan pannaan. Mutta sydämen ja keuhkot sijoittaa Panu uhripaaden päälle, valelee halkoja verellä ja sytyttää tuohet kitkavalkealla, jonka puut ovat orrella vuoden kuivaneet. Ja hyvänmielen hymähdys karehtii huulilta huulille, kun savu otollisen uhrin merkkinä kohoo kohtisuorana ilmaan ja kohotessaan pyhän koivun latvuksia pyyhkäisee.