— Niinkuin aurinko nousee, kuu kohoaa ja joet ja järvet äyräittensä tasalle täyttyvät, niin te, hyvät haltijat, ilahuttakaa meitä viljan paljoudella, perheen siunauksella, karjan runsaudella ja kaikellaisella yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääsky visertelee ja käki kukkuu, niin olkoon elämämme huoleton ja iloinen. Niinkuin lehto leikitsee ja tuuli lehvissä lehahtaa, niin asukoon mielemme iloisena ja rinta riemuisena sykkiköön! Ja niinkuin tuo savupatsas päivää kohti kohoaa ja ilmaan haihtuu, niin kohotkoon toivomuksemme taivaan kaaren takaisten luo.
Sykkivin sydämin, riemuisin mielin ja suut ja silmät hyväksyvässä hymyssä otti uhrikansa osaa tietäjän rukoukseen ja kiitokseen.
(Juhani Aho: Panu.)
YHTEISKASKEN KAADANTA.
Kiven päällä uhrivaaralla seisoo Panu uhrien päätyttyä, miehet ovat kokoontuneet hänen ympärilleen ja hän puhuu heille näin asiasta, jota on kauvan mielessään hautonut, mutta jonka ilmaisemiseksi hän vasta nyt katsoo sopivan tilaisuuden tulleen: — Karjalan miehet, miehet Panujen heimon ja heimojen kaikkien muidenkin! Uhrattu on jumalille ja puolellemme on haltijoita lepytelty. Ei ole miesmuistiin tällä vuorella näin suuria lahjoja tehty eikä näin runsaita antimia annettu. Hyvitetty on haltijain mieli, mielellä hyvällä on uhrit otettu vastaan, ihanan ilman on Ukko antanut ja savun kohtisuorana taivaalle kohottanut. Siitä olkoon mielemme iloinen!
— Iloinen on siitä mielemme, Panu, että hyvin osasit uhrit otollisiksi laatia! säestää Ilpo.
— Aika on nyt käydä nuorison kisakentälle karkeloimaan ja vanhain ilovirsillä virkisteleimään, sillä siitä käy haltijain mieli hyväksi ja herttaisin silmin he ihmisten ilonpitoa pyhällä vuorella katselevat, kuuntelevat. Mutta ennenkun huvihuilut puhaltamaan panemme, pitäkäämme totinen tuuma, pankaamme miesten neuvo käymään miesten asiasta.
— Mikä on mielesi, Panu? Puhu, sinua kuuntelemme.
— Tämä on tuumani, joka on kauan mielessäni kytenyt, tuon nyt tuleen puhallan, kohentanette, kun tahtonette, — kun ette, siihen sammuttanette! — Hyvä oli riistavuosi tämä, hyvä kaupan vuosi, kaiken vuosi. Hyvä oli Tapio lapsilleen, joita suosii ja joille mielensä leppeänä asustaa. Mutta oikullinen on hän isäntä, emme tiedä taata tuuliansa, milloin myötä puhaltavat, milloin vastaan. Yhtenä vuonna ylenmäärin antaa, toisena kaiken viljan kadottaa. Hyvä on Tapio, mutta vielä parempi sitäkin Pellervo. Kun kourallisen siementä maahan kylvät, antaa välistä vuoden viljan. Katsokaa, miten Savon miehet Kontojärvellä elävät ja hyötyvät. Kaskia kaatavat, polttavat ja kylvävät, viljan Viipuriin soutavat, hyvät hinnat kotiin tuovat, äveriäinä elävät! Miks'emme mekin, Karjalan miehet, viljaa Viipuriin vietäväksi kylväisi! Hyötyvät ovat hongikot ja hikevät lehtomme vesien varsilla, niitä jo Kontojärven kansakin himoiten katselee. Mutta ei ole apua joka miehen pienestä puurojauhokaskesta, tuskin omaksi leiväksi riittää. Suuri hakatkaamme kaski, koko heimon yhteinen kaski miehissä kaatakaamme; yhdessä sen poltamme, vierrämme ja kylvämme, ja yhteen aittaan viljan korjaamme ja sen miehiä myöten ja'amme. Se on tuumani!
Kun ei kukaan mitään virkkanut, jatkoi Panu: