— Antaisin, jos tietäisin, onko uhrisi otollinen.
— Kaada vettä koetteheksi, tokko pudistelekse.
Vuona lasketaan maahan ja pirautetaan vettä sen selkään. Se kyyristäkse, ponnistakse ja potkasekse irti pitäjänsä kädestä. Syntyy naurua ja hälinää, koetetaan ottaa kiinni karkuria, mutta se hyppii sinne ja hyppii tänne, pelastuu käsistä ja karkaa piirin pensaikkoon, ja katoo sinne.
— Elävänä otti uhrin! huutaa riemuiten Ilpotar, — elävänä otti, ei henkeään hennonut ottaa!
Ja sitä kaikki muutkin sanomaan, että elävänä haltija hempeimmän uhrielukan otti, ei tahtonut siitä muille osaa antaa. Eikä huoli enää lisää uhrattavaa, vaan on kylläinen siihen, mitä jo on saanut.
— Panuhan sen päästi! sanoo joku, mutta toinen kääntyy päin sanojaan ja virkkaa: — Entäpä jos päästikin, kun haltijain tahdon tiesi!
Padat ovat alkaneet kiehua yhä kiivaammin. Olutta ja makeaa mahlasimaa lasketaan hopeamaljoihin tietäjämiehille ja heimojen vanhimmille ja visakupposiin ja tuohisiin muille miehille suurista tynnöreistä, joita on pyhän puun juurelle pinottu. Kohta ovat lihat kypsyneet ja uhriateria alkaa. Suurimmasta uhrikattilasta nostelee Panu lihakimpaleita astioihin ja nuoremmat miehet ja poikaset kantavat niitä vanhempain eteen, jotka ovat istuutuneet uhrikentän vihreälle nurmelle. Ei riitä astioita kaikille, mutta sill'aikaa kun toiset syövät, laulavat toiset odotellessa ja kanteloitaan helkyttelevät:
"Hyvä on meidän ollaksemme,
Armas aikaellaksemme,
Kun on ruuat, kun on juomat,
Kun on hyvät haltijamme!
Haihdu huoli, poistu puute,
Kadotkosi köyhän kiusa,
Nääntyösi näihin nälkä,
Näihin juhlajuominkeihin,
Suuriin uhrisyöminkeihin!"
— Nyt uhri viimeinen tehkäämme, savu viimeinen suitsuamaan pankaamme! käskee Panu.
Huolellisesti oli kaikki luut syödyistä lihoista talteen pantu ja koottiin nyt uhriarinan päälle. Sen tehtyä pinottiin pitkiä halkoja kodan muotoiseksi suippopinoksi paaden ympärille ja sytytettiin. Miehet seisoivat puolikehänä tulen ympärillä ja naiset sulkunuoran takana. Panu kohotti kätensä taivasta kohti ja kiitti vielä kerran haltijoita siitä että olivat uhrit otollisin mielin vastaanottaneet, pyysi heitä muistossaan pitämään, mitä heille oli annettu ja uhrattu ja kuinka miehet kaukaisenkin matkan takaa olivat tänne tulleet. Jos palkitseisivat hyvällä onnella, metsän viljan onnella, veden viljan onnella ja onnella kaikella muullakin, yhä upeammat uhrit ensi vuonna tuotaisiin, yhä tarkemmin tahtoaan noudatettaisiin, minkä unessa ja arvan avulla ihmisille ilmaisevat. Ei vieraihin jumaliin taivuttaisi, pois heidän viettelyksensä torjuttaisiin ja haltijain pyhiä paikkoja, lehtoja, vuoria ja karsikoita tarvittaessa puolustettaisiin. Vielä kiitti Panu haltijoita hyvistä neuvoista ja viisaista tiedoista, joita miesten mielissä herättävät ja siellä älykkäiksi päätöksiksi kypsyä antavat, ja lausui lopuksi: