Historia on tietystikin etupäässä tieteen kirjoittama ja sen kirjoitettava. Vasta sitten, kun kansalla on sen tekemiin tutkimuksiin perustuva esitys menneiden aikain tapahtumista, on sillä olemassa ajantietonsa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ennen tieteellisen tutkimuksen aikaa on kansoilla kuitenkin ollut itsestään se tieto, minkä ne ovat saaneet tarustostaan, runoudestaan. Se on sitä tietoa, minkä mielikuvitus kutoo muistotiedon pohjalle. Vielä sittenkin, kun varsinainen historia on vallannut tarun ja runon paikan, on rinnan sen kanssa kehittynyt mielikuvituksen ja runon sepittämä historia, käyttäen niitä aiheita, joita tiede sille tarjoo. On niinkuin menneisyyttään rakastava kansa ei tyytyisi vain täsmällisiin tosiasioihin, vaan kaipaisi sitä elämää ja henkeä, minkä runous antaa kaikelle, jota se koskettaa.
Siitä tarpeesta on syntynyt m.m. historiallinen romaani, joka pyrkien pysymään todellisuuden pohjalla kuitenkin siitä yhtämittaa vapautuu liikkumaan aloilla, jotka eivät ole varsinaisen historian yletettävissä. Historiallinen romaani loihtii eteemme ihmisiä, intohimoja, taisteluita, selittää aatteellisia ja sielullisia virtauksia kuvin ja kohtauksin tavalla, jolla tiede ei kykene eikä pyrikään sitä tekemään. Ellei olisi olemassa Walter Scottia, Victor Hugota, Shilleriä, Tolstoita, Sienkiewicziä, Mereshkovskia, Rydbergiä, Heidenstamia y.m., puuttuisi meiltä syvin ymmärryksemme, voimakkaimmat vaikutelmamme, kauneimmat näkemyksemme maailman menneisyydestä, ihmiskunnan entisestä elämästä, sen tavoista ja sielunelämästä.
Meidän oma nuori kirjallisuutemme on jo ehtinyt niin pitkälle, että se jo on luonut historiallisen romaanin tyydyttämään mielikuvituksellisen historiallisen esityksen tarvetta. Muistakaamme vain Vänrikki Stoolin tarinoita, Välskärin kertomuksia, Daniel Hjortia ja mitä näköaloja ne ovat avanneet historiaansa harrastavalle suomalaiselle. Suomenkielisessä kirjallisuudessa on meillä Yrjö Koskinen, Ivalo, Wilkuna ynnä muutamia muita, jotka ovat tätä vainiota viljelleet. Eräistä, varsinkin esi-historiallisista ja muista vanhemmista historiallisista ajanjaksoista on meillä jo jotenkin laajoja ja tyhjentäviä esityksiä.
Ja mitäs muuta kuin Suomenkansan historiaa sen laajemmassa merkityksessä on suurin osa nykyistä suorasanaista kaunokirjallisuuttamme, mikäli se kuvaa kansamme elämää ja sen taisteluja varsinkin karua luontoa vastaan viljelyksen puolesta. Jos kaikki se, mikä Suomenkansaa jo on kuvattu, sen luonnetta selitetty, sen tapoja esitetty, sen henki- ja tunne-elämää valaistu, olisi asianmukaisesti ryhmitettynä muutamin silmäyksin nähtävissä, olisi nykyisestä Suomesta olemassa hyvinkin monipuolinen kulttuurihistoriallinen kuvasarja.
Jo useita vuosia sitten heräsi allekirjoittaneessa ajatus teoksen sommittelemisesta, jossa Suomi, sen kansa, luonto, elämä eri aloilla menneistä ajoista nykyisimpiin saakka olisi esitettynä semmoisena kuin sen ovat nähneet ja miksi sen ovat kuvanneet sen kaunokirjailijat. Tämä esittäminen tulisi — niin suunnittelin — tapahtumaan siten, että kaunokirjallisuudesta ja tyylinsä puolesta sitä lähellä olevasta muusta kirjallisuudesta: legendoista, runoista, romaaneista, novelleista, näytelmistä ja keveästi kirjoitetuista tutkielmista valikoitaisiin mitä meillä kunkin alan kuvaamiseen on edustavinta. Siitä tulisi siis jonkunlainen kaunokirjallinen maamme kirja, kansamme kirja, lukemisto kotia ja koulua varten — miksi sitä nyt sitten tahtoisikin nimittää.
Tuuma on nyt sikäli toteutumassa, että olen jotakuinkin valmiiksi suunnitellut ensimäisen osan tätä teosta, sen historiallisen osan.
"Kuvia ja kuvitelmia Suomen historiasta" tulee siis sisältämään otteita historiallisesta kaunokirjallisuudestamme. Siinä koetetaan, melkein yksinomaan kirjailijain omin sanoin, esittää Suomenkansan historia siinä valossa, missä he ovat sen nähneet ja mitä he tähän saakka ovat siinä nähneet mielikuvituksensa silmillä.
Teoksen sisällön kuvattuihin aikoihin ja tapauksiin nähden määrää tietenkin olemassa olevan ainevaraston laajuus ja laatu. Koetetaan noudattaa sitä johtolankaa, että aikaa valaiseva ja historiallisesti mahdollisimman asiallinen kuvaus asetetaan etusijaan puhtaasti mielikuvituksellisen rinnalla.
Teos on aijottu etupäässä historiallista lukemista harrastavalle suurelle yleisölle, mutta uskallan samalla myöskin toivoa, että se kelpaisi käytettäväksi kouluissa historian opetuksen ohella, koettaessaan tarjota opettajalle tilaisuutta keveämmän historiallista mielikuvitusta herättävän ja vireillä pitävän lukemisen osoittamiseen siitä huvitetuille oppilaille.