Kulkiessaan aitovartta näkivät Egil ja hänen miehensä yhtäkkiä toisen aidan, joka tuli toisaalta ja yhtyi ensimäiseen. Siinä säkeytyivät he molempain kulmaukseen eivätkä päässeet eteenpäin.
Kuurilaiset kävivät tässä heidän kimppuunsa, toiset pistellen keihäillä ja miekoilla aidan läpi, toiset heitellen vaatteita heidän aseidensa päälle.
Egil ja hänen miehensä haavoittuivat. Heidät vangittiin ja sidottiin.
Sitten vietiin heidät taloon.
Se oli mahtavan ja varakkaan miehen talo. Hänellä oli aikamiespoika.
He neuvottelivat siitä, mitä vangeille oli tehtävä. Talonpojan mielestä olisivat he jokikinen olleet tapettavat. Hänen poikansa arveli kuitenkin, että nyt oli jo niin pimeä, ett'ei olisi mitään iloa heidän kiduttamisestaan. Hän pyysi, että odotettaisiin aamuun.
Sitten sysättiin heidät muutamaan huoneeseen ja kytkettiin kovaan. Egil sidottiin käsistään ja jaloistaan paaluun. Huone lukittiin lujaan, ja kuurilaiset menivät tupaan, söivät, olivat hyvin hyvillään ja joivat.
Egil ponnisti kaikki voimansa ja nytkytteli paalua, kunnes se irtautui lattiasta. Sitten se kaatui.
Hän kiersihe siitä pois, päästeli hampaillaan irti kätensä ja longisti sitten jalkansa auki. Sen tehtyään vapautti hän toverinsa.
Kun kaikki olivat päässeet irti, alkoivat he tarkastella, mistä olisi paras päästä ulos. Huoneen sivuseinät olivat suurista hirsistä, mutta pääty oli laudoista. He syöksivät niitä kohti ja murskasivat ne. Niin olivat he tulleet toiseen huoneeseen. Senkin seinät olivat hirsistä.
Silloin kuulivat he syvällä jalkainsa alla miehenääniä. He haparoivat ympärilleen ja löysivät lattiasta luukun, jonka avasivat. Sen alla oli syvä hauta. Siitä kuului ääniä. Egil kysyi, mitä he olivat miehiään. Se, joka vastasi, sanoi olevansa nimeltään Åke. Egil kysyi, tahtoiko hän päästä pois haudasta. Åke sanoi hyvin mielellään tahtovansa. He laskivat aukkoon ne nuorat, joilla olivat olleet sidotut ja vetivät ylös kolme miestä.