VIIKINGIT SUOMENSUKUISTEN KIMPUSSA.
Sinä kevännä hankkivat Torolf ja Egil itselleen miehiä ja varustivat suuren pitkälaidan. Kesän tultua he lähtivät sotaretkelle itäänpäin ja hävittivät maita, olivat monessa taistelussa ja saivat paljon saalista. He suuntasivat kulkunsa Kuurinmaahan ja solmivat puolen kuukauden välirauhan asukkaiden kanssa. Heillä oli kauppakokous heidän kanssaan. Kun se oli päättynyt, alkoivat he hävittää ja nousivat maihin eri paikoissa. Eräänä päivänä laskivat he maihin suuren kymin suuhun. Rannikko kasvoi suurta metsää. He päättivät tässä tunkeutua sisämaahan. Väki jaettiin kaksitoistamiehisiin joukkueihin. He kulkivat metsän läpi eikä siitä sitten enää ollut pitkä matka, ennenkun asuttu seutu alkoi. Siellä he ryöstivät ja tappoivat, ja kansa pakeni, kunnes heille ei enää tehty mitään vastarintaa.
Illan tultua Torolf puhallutti paluumerkin. Kaikki palasivat siitä, missä sattuivat olemaan, takaisin metsään.
Kun Torolf tarkasti miehiään, eivät Egil eikä hänen miehensä olleet mukana. Pimeni pimenemistään eikä häntä enää luultu voitavan löytää.
Egil oli, seuranaan kaksitoista miestä, mennyt toisen metsän läpi. Pian näkivät he edessään laakeita tasankoja ja asuttuja seutuja. Vähän matkan päässä oli talo. He riensivät sinne.
Perille tultuaan hyökkäsivät he erääseen taloon. Väki ei ollut kotona. He ottivat kaiken irtaimen tavaran, minkä saivat käsiinsä. Talossa oli monta huonetta, niin että heiltä kului aikaa siihen.
Tultuaan taas ulos ja vähän matkaa talosta, oli heidän ja metsän välillä väkeä koolla. Kiireellä lähestyivät he heitä.
Korkea pystyaita kulki talosta metsän rantaan.
Egil käski, että muiden oli tultava hänen jälestään niin, ett'ei heidän päälleen voitaisi tunkea kaikilta tahoilta. He tekivät niin. Etumaisena kulki Egil ja sitten muut toinen toistaan niin lähellä, ett'ei riviä voitu murtaa.
Kuurilaiset ahdistivat heitä kovasti, heittäen keihäitä ja ampuen jousilla, mutta eivät antautuneet käsikähmään.