JOHANNES.
Kun kerran Suomen kirkon johtajana hän ruhtinasten arvoon noussut on!
KERTTU.
Hän? Lapseni?
JOHANNES.
Niin aivan, Ilmari, tuo vilkas ilosilmä!
KERTTU.
Kummallista!
En jaksa sitä ajatella.
ANDREAS.
Pojan sen vuoksi jätät meidän huostaamme ja meidän hoidettavaksemme.