KERTTU.
Kenen mä jätän?
ANDREAS.
Ilmarin.
KÉRTTU.
Ah, lapseni!
Mun ainokaiseni… mun iloni…
ANDREAS.
Nyt ystäväni, varsin unhotat, ett' ihmisen ei sovi maallisissa hauskuuttaan hakea, vaan Hänessä, jok' kuoli edestämme!
KERTTU.
En sitä hetkeksikään unhota, mut lastani en taida…