LALLI.
Katkaistut! Ken onneton ois Lallin karsikoita rohjennut loukata! Mut joudu kohta ja ota asiasta tarkka selko!
(Taimo menee.)
LALLI (Yksin.)
Eriskummalliselta tuntuu taas omain ortten alla oleminen! Kuink' iloisesti seinän hirretkin mun vastahani tuolla hymyilevät! Ja hiilet punaposket takassa ne risahtavat terve-tuloansa! Jos miestä kaunistaisi kyyneleet, niin tällä haavaa valmis olisin ma ilost' itkemään! — Mit' ovat kaikki retket ja kaikki mailman yritykset, vehkeet suloiseen kotirauhaan verrattuina! Ei maistu mikään simaisemmalta kuin leipä kotipöydän kantama, ja oudon juomat kalliimmatkin ovat vain pelkkää vettä kotikaljan suhteen! Mut miss' on emäntä, mun armaani? Ja Ilmari sitten, silmieni sulo! Hän vielä juoksi paitaressuna, kun hänet lähteissäni viimein näin. Nyt lie tuo rakas paljon kasvanutkin?
TAIMO (Tulee.)
Katkaistut ovat kalliit varjopuut, mä kirveen haavat selvään selitin.
LALLI.
On kovin kostettava tämä ilkityö ja henki vaadittava korvaukseksi sen tekijältä! On vaadittava enemmänkin! Suu ja silmät hältä — ja kenties korvatkin! — mä riistäisin, jos saisin kynsiini sen heittiön! Tuo olisiko kristittyjen työtä? He kenties ovat käyneet täälläkin.
TAIMO.
Sit' en mä tiedä, hyvä isäntä!