Älä itke, ihana Ristina,
vaikka Kalman kuningas saapuu!
Hoi, knaappi, varo sa pappia,
hän tikarin kätkee kaapuun!…
Miks, Ristina, silmäs niin kaukana on
ja miksi on kuopalla posket,
miks valkoinen kätesi vapisee,
kun, onneton, otsaani kosket?
Mene pois, mene pois, sinä kavallat mun
kuin muutkin petti mun aina —!
Ei, ei, älä ota sitä kättäsi pois,
kuin haahkan untu se painaa! —
Niin hyvä, niin hyvä taas olla on,
sinä olet kuin karitsa kaino,
sun kanssasi polttoni pakenee
ja pahojen henkien vaino.
Hoi, knaappi! Kas pappi! No, terve mies!
Ota käteesi juomasarvi
ja häitäni juo! Miss' soittajat lie
ja morsiusneitojen parvi!"
Ja pappi se puhui hiljakseen
kuin suvinen iltatuuli,
kun lehdossa uninen suhina käy;
sitä kuningas viihtyen kuuli.
Hänen sielunsa silmä kirkastui
ja hän nautti Herran viinin —,
hän katseli Ristinan silmihin
ja kädestä piti hän kiinni.
Sitä lujasti puristi hän rinnalleen ja Herraa lemmestä kiitti, joka seuraa Tuonelan usvien taa ja täällä jo sydämet liitti…
(Larin Kyösti).