Tulisoihtujen varjoon hän kulki
ja tuijotti pimeään,
näki tornissa valkoisen hunnun
ja kultaisen kiehkurapään.
Nuor Ristina tornissa istui ja lempeän katsehen loi, se kulkijakuningas nuortui ja sen katsehen hetteistä joi.
2.
Oi, Ristina, oi, Ristina, näin ihanata unta, oli tähdistä mulla kruunu ja pilvissä valtakunta ja sua minä katselin kuin päivän koittoa, ma kuulin kaukaa huminaa ja harpun soittoa!
Ja yli taivaan sinisen sä kätes mulle annoit,
ja lentäessä tähtien sä nuoren lempesi vannoit,
ma kumarruin sun ylitses ja kruunu luisti pois
ja sinkui avaruuteen kuin usvaa vain se ois.
Ei ole mulla kruunua, oi, Ristinani nuori,
se oli katinkultainen ja kiiltävä valekuori,
ma olen laho tammi vaan ja syksy siinä soi,
sun sinisilmäs lämpö sen taas lemmen lehtiin loi.
Ei ole mulla nuoruutta, en taida kukkaiskieltä, ma olen mieron kuningas ja täynnä mieron mieltä, mut mitä mull' on uskoa, se sinun uskos lie, oi, Ristina, oi Ristina, älä uskoani vie!
3.
Hän houraili sairasvuoteellaan: "Ota, knaappini, valjakkovaunu, tuo piispa tänne, älä mustaa tuo, vaan valkea piispa Maunu!
Vai niin! Joko piispa kuollut on,
no tuo sinä pappi nuori,
jolla verta vielä on suonissaan
ja rinta kuin tulivuori.