Vastapäätä tätä rautaista vanhusta istui vanhinten joukossa toinen mies, jonka puvussa ei ollut mitään erinomaista, mutta jonka vahvat jäsenet ja pitkä varsi puhuivat tavattomista ruumiinvoimista. Hänen päänsä ulottui istuessakin puolta kyynärää korkeammalle kuin muitten istujien. Hänen muotonsa näytti iloiselta ja vapaalta ja vapaasti hänen silmänsäkin katseli kokoontunutta käräjäjoukkoa. Tämä joukko oli ikäänkuin siirtynyt enemmän sille puolelle, missä viimemainittu mies istui ja levoton häly kuului heidän keskeltänsä, sill'aikaa kun vanhimmat tuosta tästä keskustelivat. Se oli niinkuin ensimäistä suhinaa puitten latvoissa, rajuilman lähestyessä.
Keskusteluaineet olivat loppumaisillaan, kun yht'äkkiä tuo pitkä mies vanhinten joukosta nousi seisomaan ja nyt vasta nähtiin, ett'ei koko joukossa sen mittaista ollut. Kaikki häly heti vaikeni, kun hän avasi suunsa:
— Matti Kurki! sanoi hän, ja hallava koira oli kohta jaloillansa, kun kuuli isäntänsä nimeä mainittavan — Kurki! Minä tahdon tässä kaikkien pirkkalaisten läsnä ollessa sinulta kysyä erästä asiaa. Miksikä olet poikasi lähettänyt Ruotsin kuninkaan kartanoihin? Miksikä olet hänet lähettänyt Ruotsin marskin seuraan, omia veljiämme vastaan Karjalassa sotaa käymään? Outoja puheita on jo käymässä. Mutta tiedä se, että vaikka tulisit kuningasten kummiksi ja ylimysten apeksi, vaikka poikasi koko Karjalan valloittaisi ja vihdoin tänne palajaisi kultaisiin kannuksiin puettuna, ei tule sinusta eikä sinun pojastasi ikinä meille herroja. Me olemme tähän asti pitäneet sinua päämiehenämme. Mutta tämä on ollut ja on vieläkin meille ehdon asia. Me emme ole sen vuoksi muuttaneet Hämeen suloisista maista näihin Pohjan rämeihin, että pitäisi joutumamme rautahöyhenisten kurkien tallattaviksi. Tänä päivänä, jos mielemme tekee, valitsemme toisen päämiehen.
Se oli Kurjen vanha sotatoveri, Viljakka Pouttu, joka näin puhui, ja muusta joukosta kuului iso hälinä, joka kyllä todisti, että Viljakan puhe hyväksyttiin. Kurjen ukon silmissä näkyi vihan leimaus, joka levitti kalpean loisteen hänen raudankarvaisiin poskipäihinsä. Mutta hän ei noussut eikä virkkanut mitään.
— Se on totta, mitä Pouttu puhuu, lausui toinen vanhimmista; — siitä Kurjen suvusta paisuu meille ankara esivalta. Hän istuu keskellämme niinkuin kuningas, tuskin on kuulevinansa mitä keskustellaan; mutta kun vihdoin sanansa sanoo, se sana ei ole neuvon sana, se on käskyn. Jos annamme ylpeyden paisua, tulee meistä pian lappalaisia ja hänestä meille veroherra. Ottakaamme toinen päämies, joka on meidän mukainen ja meidän mukaisia poikia kasvattaa, — ottakaamme Pouttu!
— Pouttu päämieheksi! huusi koko käräjäjoukko. Mutta Kurki nousi seisoalle, niin että hänen paidassansa helisivät renkaat. Kaikki joukon meteli tyyntyi, kun hänen terävät silmänsä synkästi tarkastivat heitä. Sitten nämä silmät palauttivat teränsä ja vaipuivat maata kohden. Ikäänkuin itseksensä hän puhui:
— Ihmisellä on lyhyt ikä, mutta sitäkin lyhyempi on muisti. Siitä ei ole täyttä kahtakymmentä vuotta, kun minä ja Viljakka Pouttu teimme naimamatkan, veimme miekka kädessä kaksi kaunista sisarta Karjalasta. Siihen aikaan olimme me kaksi eroamatonta toveria. Mutta ystävyys on haihtunut kuin oluen vaahto ja vanha toveri jo yrittää, millä saisi veikkonsa reen syrjältä kinokseen. Hän on saanut uusia veljiä Karjalassa, missä emme ennen muuta nähneet kuin yhteisiä vihollisia. — No, onko viittätoistakaan vuotta kulunut siitä, kun kävin Maunu kuninkaan puheilla toimittamassa koko tälle pirkkalaisväelle herruuden lappalaisiin, jota ei yksikään teistä olisi voinut. Nyt olen mielestänne tarpeeton, mitätön mies. Kiitollisuus on riutunut niinkuin keväinen jää, se on umpeen mennyt niinkuin reen jälki lumituiskussa. — Hän nosti silmänsä taas; kaikki olivat ääneti, ja hän jatkoi: — Minua soimataan siitä, kun olen lähettänyt poikani kuninkaan ja marskin hoviin! Millä lailla luulette voivanne pitää sen oikeuden ja herruuden, jonka teille olen toimittanut, jos en minä teille pidätä Ruotsin hallitusmiesten suosiota. Minun poikani palvelus vieraassa maassa on teille suojelusta, hänen retkensä Karjalan pakanoita vastaan ostaa teidän syntinne anteeksi. Mutta te ette ymmärrä taivaallisia ettekä maallisia etujanne. No, — hän lisäsi uhka-äänellä, — minä pyydän teistä eron. Maksakaa vain, minkä olen hyväksenne kuluttanut! — Koira kerran haukahti puheen päätteeksi, ikäänkuin sanoaksensa: — Niin maksakaatte, taikka —!
Äänetön odotus vallitsi koko joukossa. Mutta Viljakka Pouttu kohta uudestaan nousi.
— Jos tahdot meistä eron, sanoi hän, niin kulutuksesi ja vaivannäkösi ovat helposti maksetut, — ne, mitkä meidän edestämme olet tehnyt ja nähnyt. Sinun syntiesi tähden olemme jo ruvenneet kirkkoa rakentelemaan ja joutuneet Turun piispan vallan alle. Sinun omaatuntoasi painaa kahden naisen murha, ja sinulle helpoitukseksi painaa nyt meitä Turun paavin paimensauva. Sinun muistosi on höltynyt, kun et enää muista sotaretkeämme Karjalaan. Minä olin naimaton, ja kun kaksi kaunista sisarta tapasin, niin sodan oikeudella otin toisen — tein hänet naisekseni. Mutta sinulla oli toinen kotona. Mitä varten silloin otit toisen karjalaisneidon mukaasi? Ja minne entinen emäntäsi katosi? Minne sen lapset? Ja kuinka uuden naisen kävi? Se vihasi sinua, se on totta. Häntä miellyttääksesi sinä tapoit entisen emännän ja entiset lapset; mutta hän vihasi sinua vielä enemmän. Kaksi lasta, pojan ja tyttären, kun oli sinulle synnyttänyt, niin löydettiin hän muutamana päivänä hirtettynä metsästä. Sinä olet julma mies, Kurki, mutta sinä olet jumalinen. Sinun poikasi käy nyt ristisotaa äitinsä sukua vastaan, mutta lappalaisraukkoja sinä raatelet, niinkuin olisivat metsänriistaa. Ne pakenevat meitä, ne häviävät, ja meiltä häviää verot ja saaliit. — No, mekin tahdomme sinusta eron. Jos tahdot, niin ostamme sinulle sijan Turun luostariin, missä sinusta ehkä vielä voi tulla pyhä mies. Mutta jos olet tottumaton avojaloin käymään, on meillä avarat tilukset Hämeessä. Ota ne, muuta sinne; siellä olet Ruotsin ylimyksiä ja Turun pappeja likempänä.
Koko joukko huusi suostumusta tähän ehdotukseen, ja Matti Kurki oli hämmästyksissään siitä, että hänen uhkauksensa oli semmoisen päätöksen saanut. Viha sydämmessä täytyi hänen taipua. Pouttu valittiin päämieheksi eli Lapinvoudiksi, viideksi vuodeksi.