Lautamies nyökytteli vain päätään.
— Niin, että saksoilla on valta! Puhu sitten, että esivalta pitäisi aisoissa kestejä enemmän kuin kotisaksojakaan! Lain mukaan pitää puolet raatimiehistä olla saksalaisia, mutta nyt eivät enää tahtoisi tyytyä siihenkään, vaatisivat molemmat ohjakset. Pian joutuu meikäläinen kaakinpuuhun, jos heitä vastaan vähänkään tirisee!
Tämä mahdollisuus pani vanhan lautamiehen vaipumaan hiljaisiin, synkkiin mietteihin.
Kotvan kuluttua tuumi hän aivan kuin ei muusta olisi kuunaan ollut puhettakaan:
— Sitä kuvaa minä — (ja ikäänkuin nyt vasta älyten Anun taideteoksen:) siinä taitaakin olla jumalanäiti vasta päässeenä lestistään!
Hän nousi, astua törkki aivan luo ja katseli pää kallellaan.
— Komea on kuva, totta vie! Tuskin uskoisi, joll'ei näkisi! Kyllä on korea, on vain…
Hänen kätensä ojentui koskettamaan vaipanlaskoksia, tunnustellakseen, oliko se todellakin oikeaa kangasta, kuten näytti.
— Maali taitaa olla vielä tuores, arveli nuori taideniekka aulistellen.
— Niinkö? Ei kosketa sitten. Niinpä ei taidakaan vielä saada sitä mukaan. No, parempi lieneekin viedä talvikelillä; eihän sitä purilaille voi panna noin somaa ja soreaa, olallaan saisi kantaa sulakelillä. Mutta — mikä pulikka sillä on tuossa edessään?