Ujostellen astui nuori talonpoika mahtavan hengenmiehen luo ja vastasi:
— Taitaa olla melkein väliltä. Meidän takamaihin tämä järvi aina on luettu, mutta nyt savolaiset joka kohdassa pyrkivät meidän erämaille ja vesille.
Piispa hymähti. Se oli sama valitus, jota hän pitkin matkaansa oli Hämeen rintamaan laitaa kulkiessaan joka kylässä kuullut. Pitihän hänen jo arvata kuulevansa se tältä juuri miehistyvältä nuorukaiseltakin, jolla kuitenkaan ei voinut olla paljoakaan omaa kokemusta takamaariidoista. Ja piispa kysäsi äkkiä:
— Vihaatko sinäkin jo savolaisia?
Hetkeäkään empimättä hän nyt vastasi:
— Vihaan!
— Miksi — mies sinun ijälläsi jo?
— He ovat sukuni vihollisia, meitä ovat he aina vainonneet, minulta isän tappoivat — ja äidin.
Piispa kuunteli kummissaan Laurin lyhyttä vastausta, joka kumminkin sisälsi niin riittävät vaikuttimet hänen vihaansa.
— Vai tappoivat, milloin ja missä?