Aamun miehiä:
Aamun miehiä. (Kyösti Vilkuna: Aikakausien vaihteessa.).
Naantalin viimeisen nunnan vihintä. (Kyösti Vilkuna:
Viimeiset luostarin asukkaat.).
Päivätyön päättyessä. (Kyösti Viikuna: Suomalaisia kohtaloita).
Suomen ja sen maakuntain vaakunat. (Vanha riimikronikka:
Suom. Ilta Koskimies).
Loppusana.
SUURI VENÄLÄISSOTA
STEEN STUURE JA SUURI VENÄLÄISSOTA.
Nyt sinä kuullos Ruotsin asioita,
Sieltä kuuluu ihan kummia tarinoita,
Käy tuulet etelän, idän, lännen ja pohjan maista,
Ne tuovat maalle murhetta monenlaista;
Ja tuli, rutto, myrsky, ryssän työt
Ne voimansa näyttävät päivät ja yöt,
Ja tulipalo syttyy kauhea aivan,
Josta Tukholma saapi suuren vaivan.
Yli Södermalmin ja itäismuurin
Tuli pyrynä lentää ja polttaa perinjuurin,
Ja harmaittenveljien solasta Pohjoisporttiin asti
Se nielee kaikki ja hehkuu kamalasti.
Tukholmass' yli seitsemän tuhannen
Ruton uhriksi joutui hirmuisen,
Ei millään tienoolla Ruotsinmaan
Lie sellaista ennen kuultukaan.
Pyhän Siimonin ja Juudan yönä
Oli myrsky monia laivoja rikki lyönnä,
Tää turma myös kuorma-aluksiin käypi.
[V. 1495 oli Kalmarissa kokous, jossa kaikki kolme Pohjoismaata, valtaneuvostensa edustamana, tekivät sopimuksia Hannu-kuninkaan kanssa.]
Kalmarin päivän vielä kestäessä
Ryssä käy ylläkön miettehessä,
Neljäsataa miestä teräspuvussaan
Lähti Suomenmaata sortamaan.
Karjalan maahan he matkansa suuntaa,
Pian palavista kylistä taivas puuntaa,
Sillä kertaa heillä on hankkeena
Niin naiset kuin miehetkin vangita,
Ja sitten, hiljaisuudessa vaan
He Juhannusna tulevat uudestaan.
"Kuningas Hannu, mä puhun teille nyt,
Tää tuuma on teistä lähtenyt,
Tällä kaikella sangen vähän voitatte,
Niin Ruotsia vallata turhaan koitatte."
Ryssä silloin riehuu, polttaa ja ahdistaa,
Niiden retkille kukaan ei sulkua saa.
Nyt Karjalan maa ei naura, se itkee,
Ryssä hävitystyössään on julma ja sitkee.
Moni tästä asiasta tekee vain pilkkaa,
Mutta pilkka käy kohta omaan nilkkaan.
Maarianmessun aikana kävi näin:
Läks ryssä jo Olavinlinnahan päin.
Tämän linnan ja myöskin Viipurin
He tahtoivat vallata väkisin.
Siellä alkoivat he hallita mielensä mukaan
Ja tuumivat, ettei heitä pois sielt' aja kukaan.
Ja varmana heillä lie ollut päätös vaan
Tämä linna ja Suomi voittaa voimallaan.
Pian saapi tietoonsa joka mies,
Että Suomehen pääsyn jo ryssä ties. —
Valtakunnan hoitaja, ritari Steen,
Tekee kaikki hiukan myöhäiseen,
Ja kun kiirettä ei nyt kuulu mistään,
Silloin taas hän vaikkapa juoksuks' pistää.
Arkkipiispa Jaakko ja Steen, nuo molemmat,
Ja lisäks' muutkin herrat korkeat,
Ja kaikki hurskaat herrat siellä
Ei ryssän sois saavan Suomea niellä.
Ja pyhäinpäivän aikana
He alkoivat olla matkakunnossa.
Viissataa saksalaista herra Steen
Saa ratsumiestä seurakseen.
Ja Ruotsinkin huoveja lähti mukaan.
Toinen toistansa huonomp' ei tahtonut olla kukaan,
Ja kaikilla heill' oli mielessä tuuma vaan
Venäläisjoukko voittaa voimallaan.
He sotimia, otimia eivät säästä,
Ja ryssäst' eivät huoli sopimuksin päästä.
Heill' on kalpoja, nuolia, pyssyjä kyllä,
Näin eivätkö aseissa ryssälle yllä?
Jumala suurella voimallaan
Olkoon armossa heidän puolellaan!
Mut' ankara talvipakkanen
On haittana, matkaa pidentäen. —
Knut Posse, hän on miesten mies,
Hän Viipurin linnassa istua ties,
Hän on oikea hovimies ja ritari,
Ja käyttää itsensä jalosti;
Hän saakohon kauniin kiitoksen,
Hän ei ole koskaan myöhäinen.
Vaikka ryssä hänt' usein ahdistaa,
Hän ne surman suuhun karkottaa.
On kummallakin puolen myös munkkeja ollut
Ja heillekin monta on vammaa tullut.
Kerran kahdella sadalla miehellä
Lähti Posse vastahan ryssiä:
Kävi huonosti joukon pienoisen,
Heidät ryssä kaatoikin jokaisen.
Maunu piispa se Turussa asusti,
Miestä viisikymmentä hän menetti.
Mutta monta menetti ryssäkin,
Noin neljäsataa, luulisin.