— Nyt uskallat nauriisi hakea, lohdutti Pentti. — Ja minulle siis suksesi annat?
— On saunallamme toki suksia.
— Vaan onko heiniä hevoselle?
— Suon laidassa on suova, — eipähän niitä olematon karjamme tarvinne!
Mies lähti vihdoin opastamaan matkalaisia piilopirtilleen, josta Pentin piti saada nuo kaipaamansa hiihtimet. Hintsa jäi notkoon hevosta pitelemään, kunnes metsäläiset sen sieltä tulisivat hakemaan korjuuseen. Mutta Viljo ja Pentti hiihtivät jousimiehen mukana syvemmäs salolle.
Kappaleen matkaa samottuaan sakeaa metsää, jossa risukot ja murrokset kulkua hidastivat, näkivät he muutaman mäenrinteen kuusikossa matalan, pyöreistä hirsistä kiireellä kyhätyn majan, ja sitä kohti Viljo suon yli oikasi.
— Ei sinne! huusi jousimies melkein hätääntyneenä. Mutta Viljo oli jo ovella ja silmäili sisään.
— Onko se autio? huusi hän oppaalle.
— Siinä ovat kaikki kuolleet ruttoon…
Kamala olikin sen sisusta, kun silmä vihdoin pimeästä saunasta rupesi esineitä erottamaan. Lavitsalla ja lattialla makasi puolialastomia mustuneita ruumiita, muodottomiksi pöhöttyneitä, ihossa visvaankuivuneet paiseet. Lauteelta retkotti alas pienen lapsen pää, ja sen raukan luuta myöten kuihtuneissa kasvoissa oli niin tuskainen ilme, että Viljoa puistatti.