— Niin oli aikomus, mutta tiedäthän: me seuraamme nyt joukkoa!

— Kuinka pitkälle, — ah, me olemme kuin vangit…!

Aamun edetessä rupesi toki vähitellen laivan uumenista nousemaan pienin parvin esille pappeja ja naisia, niin että he ennen pitkää melkein täyttivät aluksen avaran kannen. Piispan seurue oli näet tällä pakomatkalla vielä melkoisesti kasvanutkin, sillä monen aateliskartanon rouvat ja neitoset olivat niistä pitäjistä, joissa juutit riehuivat, liittyneet pakojoukkoon. — Niinpä oli Anolasta, jonka Knut-isäntä aseväkineen oli rientänyt yhtymään Flemingien joukkoon, Arvid Kurjen sisar tyttärineen paennut piispanlaivaan. Juuri sitä pientä ryhmää, jossa Elina-rouva ja Brita-neito, levon jälkeen iloisina ja verevinä, nyt liikkuivat, tarkkasivat perässä seisovain nuorten pappien katseet. Sillä he näkivät heikon toverinsa, Mikael Karpalaisen, taas lähentelevän tuota hänelle vaarallista seuraa.

— Katso, — kuiskasi Silta, — katso, miten mies tähystelee selälle ja laineisiin, mutta kuitenkin hänen silmänsä, ikäänkuin itseltään varkain, yhtämittaa singahtelevat neitoseen päin.

— Mikko-veljemme luonne soveltuu huonosti naimattomuussääntöön, vastasi Särkilahti säälien. — Liekki vetää kärpäsparkaa!

— Ja neiden katse kertoo, että hän sen huomaa ja että se on hänelle mieluisata.

— Mutta sangen herttaista on oikeastaan tuo nuorten leikki.

— Katso, liekki jo nykäsi…!

Nuori, haavesilmäinen pappi oli, ohjattuaan jo askeleensa pois keulaan päin, taas kääntynyt ympäri ja siinä hän nyt seisoi maston luona Laukon naisia haastattamassa. Molemmilla nuorilla oli huulillaan hymy ja poskillaan kaunis puna, kun he kaiteeseen nojaten toisilleen lokkien lentoa näyttelivät.

— Anolasta asti on Mikko kuitenkin taas urheasti taistellut, sen olen nähnyt, kertoi Silta kajutan kupeella. — Väliin hän taipaleellakin kuin pistettynä ratsasti syrjään, milloin tunsi joutuneensa liian lähelle Kurjen väkeä, ja majapaikoissa olen hänet usein polviltaan tavannut… Mutta nyt on taas kaikki hukassa, nyt en mene takuuseen, ettei Mikko uudelleen uhkaa heittää pois kauhtanaansa.