— Ennen oli. Se aika olikin toinen, toinen meillekin köyhille ihmisille. Nyt siellä mitkä lie omat asukkaansa…
Ukon välttelevät vastaukset saivat Pietarin uteliaaksi, — hän muisti nyt kuulleensa kerrottavan, että vanhassa piispanlinnassa kummittelee. Senjälkeen kun tanskalaiset karkoitettiin Kuusiston linnasta, — jolloin he antautumisensa merkiksi nostivat hatun lipputangon nenään, — ei Ruotsin hallitus enää ollut tätä linnaa luovuttanut kirkollisille viranomaisille. Jonkun aikaa oli siellä pidetty Kustaa Vaasan sotaväkeä tanskalaisten uudistuvain hyökkäysten varalta, mutta kun sitä väkeä oli vähän ja se kaikki tarvittiin Turun linnassa, olivat Kuusiston varustukset pian siirretyt Aurajoen suuhun. Siitä pitäin oli vanha piispanlinna ollut kylmillään — hyljätty suuruus! Ja kummitusjutut olivat lähteneet liikkeelle, henget ja haltijat olivat majoittuneet vanhaan piispainkotiin.
— Minkälaisia ovat sitten nuo linnan uudet asukkaat? uteli Pietari salaperäisen näköiseltä soutajaltaan.
Tämä keskeytti sountinsa, teki ristinmerkin ja näytti ihmettelevän, ettei perääpitävä pappi tehnyt samoin. Sylkäsi sitten kouriinsa, tarttui airoihinsa ja vastasi, taas vetämään käyden:
— Kukapa heitä lie vierestä katsellut; kaukaa me verkkoja laskiessammekin aina tämän niemen kierrämme. Portit ovat kiinni, huoneet lukossa, mutta sittenkin siellä liikutaan. Tohinaa ja jyryä olen kuullut sieltä selälle asti, — eikä tyhjä jyrise!
Ei ollut Pietari Särkilahtikaan vapaa aikansa yleisestä taikauskosta, vaikkakin hän käsitti monet katolilaisten kummitusjutut ja ihmetarinat munkkien ja pappien keksimiksi, tarkoituksessa säikyttää ihmiset sitä herkemmin kirkkojen ja luostarien helmaan. Paholaisen uskoi hänkin kyllä pitävän peliään ihmisten joukossa, mutta silloin aina jotakin omaa mustaa tarkoitustaan varten.
— Kun et liene kuullut tuulen tohinaa, virkkoi hän epäillen äänettömäksi käyneelle äijälle. — Miksikä hurskaiden ja hyvien kirkonmiesten henget siellä rauhattomina liikkuisivat?
— Hyviäkö lienevät vai pahoja henkiä, vastaili soutaja. — Eipä näissä kylissä ihmetelläkään, ettei esimerkiksi entisen linnankappalaisen sielu saa rauhaa. Mies kun rupesi herraansa hädän hetkellä ryöstämään, niin putosikin omaan kuoppaansa…
— Kurki-piispan kotikappalaisestako puhut? kysyi Pietari vilkastuen.
— Niin, rahasäkkien seastahan hänet juutit löysivät — vainajana tietysti.