"Ja sen minä sanon sinulle, kanttori, että sanokoon piispa mitä hyvänsä, niin Kerttulia minä en aja pappilasta pois, en!"
Ja isä Mikkeli, Jämsän seurakunnan kuratus eli kirkkoherra, lyödä järäytti turpean nyrkkinsä pöytään, niin että juuri täytetystä katajahaarikasta läikähti olutta myllylaudalle. Vaikka vasta oli puolenpäivän aika, istuivat he kanttorin kanssa ryypiskellen ja pelaten jälkimäisen tuvassa. Ikkunalauta oli työnnetty auki ja ulkoa löyhähteli vasta niitetyn heinän tuoksu ja kuului pääskysten luritusta.
"Se on minun for-for-siiani" ja sitä ei pappilasta aja muut kuin minä ja minä en aja", jatkoi isä Mikkeli sammaltaen ja korottaen luonnottomasti forsia-sanan loppuosan. [Forsia-nimellä kutsuttiin katolisaikuisten pappiemme emännöitsijä-jalkavaimoja.]
Kanttori, joka oli jo yhtä humalassa, odotti suunvuoroa ja alkoi sen saatuaan rentoilla eilisellä kalansaaliillaan. Mutta kuratus keskeytti hänet heti alkuun, änköttäen:
"Elä, elä, elä sinä kanttori… kyllä minä ne sinun kalansaaliisi tunnen…"
Kanttori korotti ääntään ja koetti saattaa kalastuskertomuksensa loppuun, mutta silloin ilmestyi ikkuna-aukon taakse joku, joka varjosti heiltä päivänvalon, ja kumpikin vaikenivat he yhtaikaa. Siellä seisoi keski-ikäinen tanakkatekoinen vaimo, selässään iso kontti ja huivi työnnettynä niskaan. Hän kurkisti sisälle, katsahti vuorotellen kumpaankin mieheen ja kysyi:
"Onko se pappi täällä, kun sanoivat sen tulleen kanttorin tuvalle?" "Tässä!" sanoi isä Mikkeli, lyöden kämmenensä pöytään, "mitäs sinulla on minulle asiaa?"
"No, kun olisi tuo poika ristittävä, ettei hänen nyt ihan pakanana tarvitsisi lähteä maailmaa kiertämään", vastasi vaimo siirtyen hieman syrjään, jolloin hänen takaansa tuli näkyviin noin nelitoistavuotias poika. Sillä oli päällään aikamiehen sarkamekko, jonka hihat oli kääritty vahvoiksi mykkyröiksi. Selässään hänellä oli vahvatekoinen jousi ja olkapäille ulottuvaa tukkaa piti koossa pieni ja partaaton sarkanaapukka, joka oli pyöreä kuin pallonpuolikas. Hänen vilkkaat silmänsä välähtelivät eloisasti, kun hän äitinsä takaa uteliaasti kurkisti sisälle kanttorin tupaan.
"Mitä, tuoko tuossa?" kysyi kuratus tuimasti, osoittaen sormellaan poikaa.
"Ka se juuri", myönsi äiti.