"No olette te jämsäläiset!… Miksei sitä aikanaan ole ristille tuotu?… Ja mistä pitäjän kulmalta te sitten oikein olette?"
"Korpilahden puolelta, sieltä Kuusanmäen sydänmailta, ja onhan sitä jo kauankin aiottu ristille kulettaa, mutta Tuomas-vainaja sanoi aina, kun minä siitä puhuin, että kerkiääpä tuota, jahka tulee muutakin asiaa kirkolle. Ja niin se on aina jäänyt. No, nyt sitten keväällä lumen sulaessa otti Tuomas ja kuoli niihin karhunpuremiin, joita se oli paastosta asti sairastanut. Se kun poloinen yritti metsässä ollessaan kirveellä nujertaa sitä samaa kontiota, joka syksyllä repi meidän ainoan lehmämme. Niine. Ja sitten tässä mittumaarin alla paloi pirtti poroksi, kun me pojan kanssa olimme metsässä tuohia kiskomassa. Miten liekin syttynyt, paukku kaiketi lensi, kun minä jätin suurimapadan liedelle hautumaan, ja niin meni kaikki, ettei jäänyt muuta kuin mitä tässä päällämme näkyy. Silloin minä sanoin pojalle, että nyt on parasta, kun painutaan tästä kylälle, sillä nälkään me täälläkin kuolemme. Parissa Korpilahden talossa olemme sitten olleet työssä ja kun tulimme tänne kirkolle, niin sanoin minä, että nyt on parasta poiketa papin luo pyytämään sinulle kastetta, kun ei siltä Tuomas-vainajalta milloinkaan tullut lähdetyksi."
Vaimo lasketti tämän tulemaan yhtämenoa ja tasaisella äänellä kuin ulkoa opitun läksyn, silmäillen tuttavallisesti vuoroin kirkkoherraa, vuoroin kanttoria. Edellinen jahkaili ja murahteli hyvän aikaa itsekseen, kunnes neuvotonna kysyi:
"Ja minnekä te sitten aiotte vaeltaa?"
"Rantamaahan päinhän me olemme aikoneet tässä painua. Siellä jossain Turun lähistöllä pitäisi olla Tuomas-vainajalla sukulaisiakin. Ja eiköhän tuota köyhä leski siellä rikkaammilla mailla aina paremmin jotakin toimeentulon neuvoa löytäne. Vaikka samahan tuo on, missä häntä milloinkin työtä ja ruokaa saa", vastasi äiti, katsoen viimeisiä sanoja lausuessaan luottavasti kuratusta silmiin.
Mutta Turku-nimi pani kuratuksen miettimään kokonaan toista asiaa. Hän raapi takkuista partaansa molemmilta poskilta ja leuan alta, muristen itsekseen: "Kun he tulevat Turkuun, voi siellä vielä tulla kapitulin herrojen ja vaikka itse piispan korville, että täällä Jämsässä on vielä kastamattomia pakanoita." Äkeästi tiuskasi hän odottavalle vaimolle:
"No, totta kai se pentu on kastettava! Menkää siitä kirkon luo odottamaan. Mutta sen minä, vaimo, sanon sinulle, että ne korpilahtelaiset ovat kaikista vastahakoisin joukko koko laajassa Jämsän pitäjässä. Lapsensa ne jättävät pyhää kastetta vaille eivätkä maksa sielunpaimenelleen koskaan täysiä kymmenyksiä. Mutta kyllä minä ne…"
Vaimo oli poikineen jo menossa, kun kuratus uhkauksensa keskeyttäen huusi heidän jälkeensä:
"Entäs kummit, hoi! Onko kummeja?"
"Hyvänen aika, mistäs meille köyhille sydänmaalaisille olisi kummit mukaan tullut?" hätääntyi vaimo.