MAHLOW. Ei anteeksi-anomisen rukousta, ei sanaa kevyt-mielisyydestäsi?
EMILIA. En voi viekastella, isäni!
MAHLOW (Antaa hänelle kirjeen:) Mihin niin paljon puhetta? — Lue! —
EMILIA (Antaa, luettuaan kirjettä, sen takaisin:) Kirjoittaja on narri!
MAHLOW. Minä vastaan sinun edestäsi: sinä annat hänelle kätesi.
EMILIA. En, isäni! En koskaan voisi rakastaa semmoista ihmistä, sillä en voisi häntä kunnioittaa! Viskataanko siis lapsen sydän ensimäiselle hyvälle, joka itsensä ostajana ilmoittaa?
MAHLOW. Hän on arvossa pidetty mies, mainio kauppias, hyvällä omaisuudella!
EMILIA. Hyvällä omaisuudella! — Oi, tiesinhän sen, että hinta omaisuus oli — kutsuinhan häntä edeltä käsin ostajaksi! — Onko se minun tähden, isäni, kuin te sen hinnan minulle harrastatte saada. En moi olla kyllä kiitollinen siitä, sillä en tarvitse rikkautta, osaan tehdä työtä! — Te katsotte kummastellen minua? — Te ette ole milloinkaan sitä sallineet, että minä pitäisin huolta taloudesta, sillä te arvelitte sen säätyänne loukkaavaksi, jos tyttärenne piti huolta kyökistä ja kellarista! — Niinkuin tavara, jolla tahdotaan houkutella ostajaa, olette minua sammetissa ja silkissä, loistavasti puettuna, selemiseksi asettaneet. Te olette saaneet, mitä te olette tahtoneet saada: rikas mies on kosioinnut minua! Ei, ei, minua — sitä ruumista, sitä ulkonaisuutta, josta olen teille ja onnen sattumuksille kiitollisuuden velassa.
MAHLOW. Hän on rikas mies, hänen vallassaan on täyttää jokaisen tahtosi, sinua täydellisesti onnelliseksi tehdä.
EMILIA. Rauhaa ja tyytyväisyyttä ette kullalla osta, isäni! Katsokaa takaisin äitini elämää, katsokaa takaisin ja vastatkaa minulle kysymykseen: Oliko äitini onnellinen?? — (Hetken ääneti.) Te olette vaiti! — Antakaa minutkin olla vaiti, isäni.