TUOMAS. Armollinen herra! Oletteko yhden ainoan kerrankin teidän kumppaninne kuoltua kävelleet teidän työ-hnoneittenne läpi? — Ette! — Teidän parhaimmat työmiehenne ovat Teitä jättäneet. Nuori herra, jolle jätitte hoidon, ei milloin huoli asioista. Hänen hevoisensa, hyvä lasi viiniä irstaiden ystäviensä seurassa juotuna ja soittonäytelmän tanssijattaret ovat hänelle suurempi huvitus, kuin työ. Työtä tekemättä ei itse suuri pää-omakaan, jos se on pantu asioihin, varjele häviöstä.
MAHLOW. Olet vanha mies — näet kaikki mustana. — Me tahdomme myöhemmin katsoa, mitä on tekeminen.
TUOMAS. Ja tuo vaihe-seteli?
MAHLOW. Pitää maksettaman — minä näytän sinulle keinon.
TUOMAS (menee.)
MAHLOW (yksinään.) Eikö se ole kyllä, että minä joka päivä hetken annan vaivata itseni, puhuessani asioista? (Hetken ääneti:) Se olisi hirmuista — minä en sitä voisi kärsiä — minä, kaupunnin enimmin kunnioitettu mies, jonka edessä jokainen nöyränä ottaa hattunsa pois — minä tulisin rappiolle? — Mutta mitä tulee minun tehdä? — Kenties — vissisti! Se voi minut pelastaa!
3:s Kohtaus.
Mahlow. Emilia (perä-ovesta.)
MAHLOW. Astu likemmäksi — kuinka sinulla on huoneessasi? Olet tänään 8 päivää, käskyni mukaan, siellä seuratta, vaan itseksesi, ollut, että voisit ajattelematointa tekoasi täydellisesti ja rauhassa ajatella. (Hetken ääneti.) No eikö sinulla ole minulle mitään sanomista?
EMILIA. Ei, isäni!