Úho-|téllen | táppe-|lústa
Túli |túnte-|mátto-|mána.
Ensimäisessa runojalassa saavat tätä paitsi kaksi tavuuta olla mielin määrin pitkät taikka lyhyet, kuitenkin sattuu har-yoin, että sanoja semmoisia kuin avaa käytetään. Tämä ensi-mäinen trocheo saattaa myöskin vaihtua dactvloon taikka neljään lyhyeen tavuusen:
Súsi ei | syö mi-|nun su-|kua;
Súrma jo | suutan-|sa a-|javi;
Kolme oli | neittä | niemen | päässä.
Viimeistä läheisimmässä esimerkissä näkyy omituisuus, josta Lönnrot huomauttaa, se nimittäin, että korottomat, position'in kautta pitkät tavuut ovat epämääräiset (ancipites), jos niiden sija on pitkän ääntiön perässä; sentähden tässä: suutän.
Jos tämän kaavan mukaan tarkkaamme runomitan puolesta edistyneimpiä lappalaisia runoja, niin huomaamme että ne ylimalkain niinkuin Suomenkin runot ovat rakennetut neljän trocheon perusteelle. Mutta toiselta puolen ei ole runomittaa niin tarkasti noudatettu kuin suomessa, ja myöskin laajuus-säännöt ovat enemmän laimin lyödyt. Tuon tässä esille esimerkin. Runomitan täydellisentämiseksi ovat välistä muutamat, värssyt luettavat niin, että yhdestä tavuusta tulee kaksi, niinkuin:
Vaimu-|pakča-|sin tu-|olgim
Ti-e | tal varr-|ama'| vamče'.
Čouka-|sin ji-|ääča | lājin.
Oikeampi on kuitenkin tässä runomittaa kolmejalkaisena pitää, niinkuin laita on seuraavissa värssyissä, missä välistä puuttuu yksi taikka useampikin tavun, joita ei saata täyttää:
Päiven paitejen skerrun.
Cummä-čuölmait čuölmad
Paarne'pa pootein puutuist
Jahnam jauhkasahta,
Päruit paiskasahta.
Nalne somattiin morssem,
Unnoi olmučen uutan.
Sitä vastoin löytyy myöskin värssyjä, joihin on lisätty kaksi tavuuta, esim.
v. 68 Sālahaisn, juokuisn nalmebäälastallin
ja 189 Avageijan āltu' čuöppadallin,