Päivenpuolen sulo, suloinen
Kosija-sima keveästi vuotaa.
Väkevä on päivän pojan
Kosija-happo, viehättävä,
Herkullinen hänen ruoka.
Ukko joutui juovuksihin,
Kova päänsä päihdyksihin,
Puun ja kalan raikas rasva
Vuoti, sulatti sydämen.
Tarttui rauta-ankkurihin,
Hiostuvi, palavustuu.
Silmitön, valoton vanhus 100.
Seisottaa, sijottaa heidät
Veden valtian, valaan taljan
Päälle, piirti pikkusormet,
Vuodattavi veret yhteen,
Kädet, sylit yhteen liitti,
Solmii solmut suuteloiden,
Poistaa väärät vastussolmut,
Päästää kädet, riistää solmut.
Hääkattilat katsotahan,
Täytetälhän, tyhjetahän. 110.
Sitten kelpo kehrääjälle,
Suonten aimo suortajalle,
Ainoiselle ompelialle
Ukko myötä-annit antoi:
Rannan kultaraunioista
Kiskoi kivet, kannatutti,
Soudatti hopeapaakut
Neidon mielen ottajalle,
Pää-käherän pettäjälle,
Purteen hamppupurjeisehen. 120.
Hiisi kysyy:
"Vieläkö varaa veneessä.
Kantaako uimaris enemmän?" —
"Varaa kyll' on." — Lisää tuodaan.
(Morsian) karisutti neitikengät,
Varui vieraan äitin varjoon.
Veljen vieraan palveluhun,
Sai piilosta loihtuneuvot.
Kolme arkkua kodasta
Kantoi nuorten kammiosta
(Sini-, puna-, vaalean arkun)
Kolme solmua lisäksi,
Rauhan, sodan, tulen, veren,
Tuonen, taudin, ruton arkut,
Pesuliinan kolmisolmut:
Sarakan, Uks-, Maderakan,
Leyhkän, tuulen, myrskyn solmut.
Siveyden solmut kolme
Säilyttää sai Maderakka.
Pojat pyydöstä tulevat 140.
Hylkeen, mursun, valaskalan:
"Sisar poissa. — Kunne mennyt?
Kuss' on keskikodan kukka?
Näy ei muuta kun sijansa.
Kuka kumma mielen otti,
Kelle antoi hän kätensä,
Kell' oli urohon suonet,
Ken kuvaili ihmistöitä,
Mielitteli nuoren neiden,
Uksakan oven avasi?" 150.
Hiisi:
"Päivän poika purjehtiva."
Työnsivät veneen vesille,
Riensivät taka-ajohon,
Nuorta noutamaan takaisin.
Kuuluvi jo airon isku,
Kohti saa kova kohina,
Äänten melske, aaltoin polske.
Neiti päästi ensisolmun;
Tuli tuulta puhellisin, 160.
Vei se venehen edemmäs,
Ajoi aaltoja koholle,
Niin ne jäivät jättiläiset.
Kiskoit airoja kovemmin.
Hiki silmistä sirisi,
Huusit, haastit uhkain älikäin.
Sappi kieliin, vihai sehui.
Morsian muisti sulhoansa.
Silmät välkkyy (välkkymällä),
Sydän sykkii (sykkimällä). 170.
Ikävöiden hää-iloa,
Munaskuut (sisässä) hyppii,
Sukuveret vierähtävät,
Katsoi ylkähän ja lausui:
"Kestääkö vene tuult' enemmän?"
"Vahva on masto, touvit vahvat."
Päästi veriliinan solmun,
Siitä nosti länsituuli
Meren lapset liikkehelle,
Pullistutti purjehia. 180.
Näkymästä jäivät veljet.
Veri kiehui, kosto kuohui,
Viimisvoimansa viritit,
Verta kasvot hikoilivat,
Ruskat rutkui, selkä notkui,
Kourat kiskoi, jytkii, nytkii,
Sydän hehkuu, venhe väistyy
Halki aaltojen ajavi.
Veljet alkoi saavutella.
Morsian: 190.
"Vieläkö sietäisi venonen
Tuulen kahta kauheamman?" —
Päästi solmun kolmannenki:
Itse Ilmari jo suuttui,
Pääpalvelja taivaan herran;
Pohjaisvanka taivahalta
Nosti myrskyn, mastot huojuu,
Purjeet pahoin paiskelehtii,
Vene hyppii kallistuen.
Itse morsian vetihen 200.
Alemmaksi purren pohjaan,
Peitti silmänsä säkenet.
Päivä uus' kun alkoi paistaa,
Veljet kiipii kukkulalle
Katsomaan mihin sisar päätyi.
Päivän säteissä sulivat,
Kivettyivät kallioksi.
Vaakessa he nähdään vielä,
Vaskivenhe kalliona.
Karhun, vuonilon taljan päällä 210.
Morsian nyt vihitähän.
Mukautuu ihmismuotoon.
Arkun kirves avaroitti
Kodan ukset, pihtipielet,
Saatti tuvat suuremmiksi.
Hän synnytti Päivoläiset,
Hän kantoi Kalevanpojat.
(Herjedalin etelänpuolisilla seudniUa
lisätään vielä Seuraavat värssyt:)
Viimeinen se heistä nukkui
Naimatonna Ruotsinmaalla,
Toinen haara on Karjalassa, 220.
Toinen on etelämaalla.
Juutin, Tanskanmaan takana.