Kuin sfinksi oon ikuinen arvoitus, mull' on jääsydän, joutsenen valkeus. Vihaan liikettä, leikkiä linjojen ja koskaan ma itkenyt, nauranut en.
Ja mun muotoain ylpeää runoilijat öin päivin niin hartaina tutkivat ja mun ongelmaani he tulkita halaa.
Sillä vastaan hiljaista rakastajaa iki-ihmeitä silmäni kuvastaa, minun silmäni, joiss' ikikirkkaus palaa.
IHMINEN JA MERI
Charles Baudelaire
Meri, vapaa mies, on parahin ystäväs. Kun katsot aaltoin ikuista vyörinätä, sa katsothan kuin itseäs, elämätä ja omaa mittaamatonta syvyyttäs.
Niin mielelläs sa itsehes syvennyt
ja kuvaas käsin ja silmin tapailet sa
ja usein hurjaa huutoa kuuntelet sa,
jok' on sun poves pohjasta vyörynyt.
Niin ihmeelliset ootte te kumpikin.
Sa ihminen, sun syvyyttäs tunne emme.
Meri, turhaan rikkauttasi tapailemme.
Te salaatte omanne mielin kateisin.
Niin ootte käyneet vuodet tuhannet
te sotaa ilman sääliä, armontöitä.
Niin rakastatte kuoloa, kauhun öitä,
te veriviholliset, te veljekset!