Sen annamme kiehtoen kimmeltää.
Sen orjaks suku inehmon jää.
Sitä tavoitellen saaliikseen,
se valosta syöksyy pimeyteen.
Lyö kalvan se kädestä sankarin
ja töitä se suosii petturin,
se valaa lempehen myrkkyään,
ja sen vuoksi alttari häväistään.
Se viattomuuden viedä voi
ja uskon, joka suuria loi,
se mielen uljaan murtaen
veret hyytää nuoren sydämen.
Siis säihky sa kiiluvin kipunoin!
Lyö vasara kaikuissa kallioin!
Käy surmaan suku inehmon
ja meidän, oi, maa taas kerran on!
KEVÄÄN VALVEUTUMINEN
Émile Verhaeren
Jo kiekuu kukko kaula ojonaan ja häärii kanatarha herääväinen, ja auringossa harhaa mettiäinen ja etsii, ennen aikaa, kukkiaan.
Pois maille Pohjan korppi hankkien
nyt huutaa jäähyväiset käheästi.
Mut Flander toukotöihin kiihkeästi,
käy kylväin alla ilmain sinisten.
Ja apila ja heinä vakoihin,
kuin kultahiekka, vierii verkallensa,
ja kiuru, toivon lintu, lauluinensa
se vastaa toukoväen toiveihin.
Ens kerran jälkeen kolkon talvisään
taas karjat laitumille samoilevat.
Kuin hullut vasikat ne kisailevat
päin kenttiä ja puita töytäissään.