Ihmisyyden rajat.
Kun ikivanha, pyhä taivaan taatto tyynellä kädellä piirtävistä pilvistä siunaavat salamat maan yli kylvää, ma suutelen viimeistä vaatteensa poimua, rinnassa hartaus ja lapsen pelko.
Näät ei kera taivaisten itseään mitata ihmisen tule. Jos hän nousee ja kiireellänsä pilviä koskee, niin missään maahan ei kanta iske, hän on leikkikalu tuulten ja pilvein.
Seisoen lujin, luisevin nivelin kauniisti kaartuvalla, vankalla maalla, ei hän yllä ees tammen latvaan, niinipuun ei vertainen ole.
Mikä erottaa jumalat ihmisistä? Että heidän eellään monet aallot käyvät, ikuinen virta: meidät nostaa aalto ja ahmaa aalto ja me uppoomme.
Pieni piiri elomme rajoittaa, ja monet sukukunnat liittyvät lujasti olemassa-olonsa köyteen katkeamattomaan.
Jumaluus,
Jalo olkoon ihminen, avulias ja hyvät Sillä se yksin erottaa meidät kaikista olennoista, jotka tunnemme.
Terve te oudot, korkeammat olennot, joita aavistamme! Kaltaisenne ihminen olkoon, esimerkki, että teihin uskoisimme.
Sillä luonto on tunteeton aurinko paistaa yli hyvän ja pahan, ja syypään polulla kuin syyttömän, loistavat kuu sekä tähdet.