Tuuli ja virrat, ukkonen ja rakeet humisevat tietään, ja ohitse rientäen tarttuvat toiseen niinkuin toiseen.
Niin kulkevi onni myös ihmisten kesken, pään päältä poian kutri-puhtaan vikapään miehen kaljulle kiireelle.
Ikuisten, vaskisten, suurten lakien mukaan meidän täytyy täyttää elomme piiri.
Vain ihminen yksin mahtaa mahdotonta: hän valikoi, erottaa, tutkii, tuomitsee; voi hetkelle antaa pitemmän ijän.
Hänen yksin on voima hyvää palkita, pahaa rangaista, parantaa, pelastaa, häilyvää, harhaista hyötyhyn sitoa.
Ja me kunnioitamme kuolemattomia kuin oisivat ihmisiä, tekisivät suuressa, mitä parhaat pienessä tekevät, tahtovat.
Jalo ihminen olkoon avulias ja hyvä! Tehköön hyötyä, oikeutta, olkoon esikuva olentojen aavistamaimme.
Jumalattareni.
Kelle kuolemattomista kiitos nyt korkein? Kiistelemättä saakoon sen taivahan outo tytär, tuo aina uusi, tuo ijäti liikkuva Taaton helmalaps, Fantasia.
Näät hälle Yli-isä salli kaikki oikut omansa, jotka muuten hän itse pitää, ja häntä huvittaa huppana tuo.