Kunne kuljen?
Oi, kunne koito kuljen ma?
Ma orpo, ilman onnea.
Tulevi tuuli, viepi mun
ja myrsky huutaa: murran sun!
Jo kylläks eikö murhetta?
O, taivas, auta, armahda!
Ma toki raudast' ole en —
ma olen laululintunen.
Älä sa kysy!
Oh, älä sa kysy, ma lemminkö sua, sa nääthän, mun sieluni on pakahtua! Ah, älä sa kysy, sa murhetat mua — ees itse en tiedä, ma lemminkö sua.
Niinkuin lilja aurinkoa,
niinkuin lintu vapauttaan,
niinkuin laiva lainehilta
kaipaa kotivalkamaan;
Niinkuin lapsi uinuvainen
ääntä kaipaa äityen
niinkuin totta ijäisintä
eloss' etsii ihminen;
niinkuin laulun lohdutusta mieli kaipaa murheessa, niinkuin kurja kuolemata — niin sua ikävöitsen ma.
Onko se lempeä? En minä tiedä!
Lempi lie paljon korkeempi viel',
paljon kauniimpi, pyhempi paljon,
siksi niin araksi käypi mun miel'.
Siks älä sa kysy, ma lemminkö sua, sa nääthän, mun sieluni on pakahtua. Jos lien sulle armas, niin armasta mua ja sano mulle itse, ma lemminkö sua.