Perijä tulee ansiokkaampi, juo satojen salpain sulkemat viinit, käy sun pöytääs niinkuin pappi, kastaa kaulaa ja paasia permannonkin.
Licinukselle.
Parhain teet sa, oi Licinus, kun aina
kulje aavaa et etkä liioin pelkää
merta myrskyisää etkä liioin
rantoja seuraa.
Tuuli tutjuttaa väkevimmin honkaa
lakkalatvaa, suistuvat suuret tornit
ryskinällä, näin salamatkin lyövät
huippuja vuorten.
Toivoo viisas mies pahan päivän tullen,
pelkää onnessaan elon oikkuisuutta.
Katso, talvet antavi kolkot, kylmät
Juppiter, hänpä
keväätkin. Ei ain ole ahdas, joskin
nyt on ahdas. Eipä Apollo itse
aina joustaan jännitä, virittää myös
virren ja soittaa.
Näytä uljuutt' ain elon ahdingoissa,
mieltä miehen myös! Puhaltaissa tuulen
liian myötäisen, ole viisas, reivaa
paisuvat purjeet.
Chloë.
Kartat kaurihin laill', oi minua, Chloë, kauriin kulkevan laill' Libyan vuorilla; emää etsivi rukka, metsää, myrskyjä pelkäillen.
Milloin, kas, kahahtaa lentävä lehti tuo,
milloin marjojen taas varsia vihreä
liikuttaa sisilisko;
polvet pettävät, rinta lyö.