Kauniille naisille.
Kauniille naisille soi kanteloimme tuliset kielet, tuska laulujen. Kauniita naisia me ihannoimme kentillä runon, lemmen, kukkien.
Ei heille riitä se, sen nähdä voimme, hehkumme heille viime hetkehen. Kauniille naisille me karkeloimme, he käyvät rikkahan häävuoteesen.
Me häihin pöytärunot runoilemme, me kilistämme, koska seura juo nimeä uutta iki-ihantehemme.
Huudamme, "eläköön!" kun kaikuu tuo; lasista voiman saamme elääksemme ja lohdun sääliväinen portto suo.
Albert Edelfelt.
In memoriam.
Maa autioituu, ain yhä kolkommaks käy syksy, synkistyy myös humina metsäin. Jo lännen päivä päättyvä kalpenee, yö äänetön uhkaa, unta ei tuo.
Syvistä soista, helmasta korpimaan,
miss' uinuu routa kesken keinuvan turpeen,
nyt suurten, mykkäin siipien lyönti käy
yli keltaisen maan, yli jäähtyvän veen.
On sydän sairas horjuvan tähkäpään,
valossa aamun varjo väikkyvi kalpee;
jään-sinervä sirppi ollutko lie, mi löi
ja heilahti taas pois usmahan yön.