Taide.
Suloinen taide, lohtu hetken harmaan, päivien riemu maassa murheiden, sieluuni loihdit liekin pyhän, armaan, maan päälle saatat taivaan kauneuden.
Huokaus vieno taiteen kultakielen, hartaus soinnun, maasta nousevan, aikoihin autuaampiin johdat mielen, suloinen taide, sua rakastan!
Syksy.
Ja ilma on raskas ja mykkä on maa niinkuin huone, mi vieraaksi kuoleman saa, myös sairaat on nurmet ja puut. Mun sieluni saartavi syys, ah syys, se on kuni lehti, min hallatar hyys, näy ruusua eilistä ei, sen kuolema vei.
Legenda.
Kasvatti Jesus ruususen, ol' armas aika lapsuuden, hän sitä hoiti hellästi, se kukat kauniit kanteli.
Mut Judas poikaparven tuo,
se ryntää kukkakummun luo
ja ryöstää kaikki ruusut pois
kuin syksyn viima vienyt ois
"Mistäpä saat nyt seppeleen?"
jo pilkkaa Judas joukkoineen.
"Heititte piikit kuitenkin",
laps lausuu äänin hiljaisin.
Paljailla ruusunpiikeillään he seppelöivät armaan pään ja peitti valko-otsan tuon ei ruusut ruskeat, mut hurmeenvuo.