Ukko tuosta arvelevi:
"Hoto on tuotu helvetistä,
Paha pitkästä perästä;
Heitäksen paha pahaksi.
Etona elämän rikko, 75
Koin kultasen hävitti,
Saatto miehet mieron tielle.
Minnä minua vaartelevi,
Paloilla pahentelevi,
Peitti jauhot penkerehen; 80
Nyt meillä nuju tulevi,
Tahi tappelo paneksen,
Parallen jako tulevi,
Tukat käypi tuuhakaksi.
On meitä kovoa kaksi 85
Utautut yhen näköset;
Minnä minua nakkelevi,
Kuppiloilla koittelevi,
Otti koivusen korennon,
Kopahutti kättä vasten; 90
Pääsin mie polonen poika,
Astun armasvelleheni,
Pääsin tuonne Petrin luoksi:
Hoi on, Petri veikkoseni!
Pahoin on käynyt parralleni, 95
Tukalleni tuhmemmasti."
Wietiin viestiä kylälle,
Teiriniemehen sanoma;
Kokoutu kokohon kuikat,
Tunki tuppelot tukulle, 100
Miehet Miinoan kylähän,
Itse Iivo päällysmiessä.
Katseltihin kaikki paikat,
Otettiin omin lupinen, 105
Pantiin Huoti puhtahaksi.
Wiel' oli Ollilla osaksi,
Kun ei ollut omassa koissa,
Kaunihissa kartanossa:
Iivo ois lyönyt ilkiästi, 110
Oisi koskenna kovasti,
Pahoin piessyt pitkäkorva,
Hoto saualla hosonnut,
Ohkemi omalla käällä.
Pelona ihasteleksen, 115
Arvelee Lapukan akka:
"Oleksi on oiva ukko,
Waan on mieleltä kepiä,
Minnoansa saarnoavi,
Niinkun kiivas kirkkoherra. 120
Tok' olitki oiva lapsi,
Hoto muita muitterampi,
Kun kisoit parran palkastasi,
Kolme vuotta oltuasi."
Jälkimaine. Tätä runoa kuulin usiammassai paikassa Menäjän Karjalassa somasti tehdyksi kehuttavan, jonka tähden sen mielellämme tähän präntäytimmä, jos ei muuksi hyväksi, niin toki näytteeksi heidän somasta. Miinoa on suuruudeltaan jommoinenki, noin viidentoistatalonen kylä samannimisen ison järven vaiheilta. Siinä asu Olli eli Oleksi (Aleksei) Huotari, jonka naimisista runolla on työnsä. Luodepohjaista päin Miinoasta on Suomen rajoa möyten ensin Teirivaara ja Akonlahti sitte eräitä pienempiä kyliä ja niiden perästä taasen vähä suuremmat Kivijärvi, Latvajärvi ja Lapukka. Kuikasta Latmajärven laitehilta sanoo runo Hoto Lesottaren olevan kotosin. Läykkylä talon nimi Teirivaarassa ja Paavila toinen, rikkaaksi huuttu talo, jonka riiheen Huotari akkanensa sai morsianvuoteen, kun Iivo ei laskenut huoneesensa, jonka luona esinnä oli tuumat, yötä maata. Petri talon isäntä Miinoassa ja Pelona Hoton 'äiti, Ohkemi ja Iivo muita omasia.
Oudompia sanoja. v. 5. L. suku leviä s. o. Lesosen leviästä (isosta) sumusta. Niin pannaan semmoiset selvityssanat useinki Nimentäsiaan. v. 7. piikoina; muutamissa paikoissa Suomessa sanottaisi Yksikössä: piikana. v. 14. läpällä, kiireesti, joutuen. Kun lintu lentää siipiään lekuttelematta, sanotaan siivet läpällä lentävän. v. 24. louhella, kivellä, paadella. v. 27. Arki, arkio, v. 38. risti, ristiksi Wenäjän tapaan silmänsä. v. 45 atimoksi, vieraaksi, kostiksi, v. 52. menty; niin Wenäjallä, Suomessa menneet, v. 75. etona, hylky, heittiö, ruoja. v. 84. tuuhakaksi, pieniksi päiksi. v. 86. utautut (utautunut), sattunut. v. 97. viestiä sanaa, v. 100. tuppelot, mitättömät, epäkelvot, vähäpätöset miehet. v. 105. omin lupinen (lupine'); niin alkutäydellisyydessään, sitte Suomessa tavallisesti lyhettynä omin luvin, v. 12S, kisoit, kiskoit, revit.
* *
Muualta saatuja Mehiläiseen lähettyjä eli ilman koskemia kirjotuksia.
***sta 5 Toukokuuta 1836.
— — — Muutamille Juuan talonpojille luin "Härjän ampuja" runon, jotka kuultuahan ihmettelivät, mistä seki asia on niin julkiin tullut. "Saahaan nyt valeen runoksi, ja runona kirjaan", olivat heidän sanansa.