Rauha, riemu rikastukoon lempiästi luoduissa! Tähti-Isän tullessa osanamme autuus olkoon.
—n. —r.
Narvan linna.
Kesä-kuussa 1836.
Kuoleva Joutsen.
(Salaus Herderiltä).
"Pitääkös minun yksinäni oleman mykän ja lauluta?" — huokaisi itsekseen hiljainen joutsen, kylpeissäan iltaruskon ihannimmassa loisteessa — "minun, pian-sanottu, yksinäni mykän koko höyhön-joukon valta-kunnassa? Enhän minä kadehti närisevää hanhea, kaikattavaa kanaa, ja päräjävätä Nälkä-kurkea äänestänsä; vaan sinua, suloinen kyntö-rastas kadehtin minä siitä, kyntäissäni, ikään-kuin sidottuna siltä, hiljaan vakoja laineella, ja viipyissäni juopununa taivaan kuumeessa. Kuin enkö minä laulelisi sinua kultainen ilta-aurinko, laulelisi ihanaa valoasi ja ihastustani, ja sitte ruusu-kasvosi peilissä ummistaisiin ja kuolisin!"
Waissa ihastuksessa ummistiin joutsen, ja tuskin oli hän nousnut allosta, niin viittaisi kiiltävä hahmo, joka seisoi rannalla, hänen luoksensa; se oli aamu ja ilta-aurinkon haltia, kaunis Phoebus. "Hento, rakastettava olento," — lausui hän — "suotu on sinulle rukous, joka useasti kyti tyynessä rinnassasi, mutta joka ei ennen kun nyt, taitanut tulla sallituksi." Juuri tämän sanottuna, koski hän joutsenta kanteleellansa, ja sovitti siihen kuolettomain aannön. Riemuisesti lävisti tämä ääntö Apollon lintua; sulavasti ja soivasti lauloi hän kauneuuden jumalan kielten äännössä, lauleli kiitollisesti ihanaa auringoa, loistavaa järveä, ja omaa viatointa, onnellista eloansa. Lemmes kuin hänen hento muotonsa, oli sopu-soiva laulu: hiljaisesti lainehtien vaikeniit sulavat äännöt, kunnes hän Apollon jalkain juuressa ja totisessa taivaallisessa kirkkauudessa, huomaitsiin onnistossa. Elämässä kieletty laulu, oli tullut hänen ensimäiseksi ja viimeiseksi lauluksensa: lempiästi, mutta välttämättömästi, sammutti se hänen olentonsa, sillä hän oli kuullut kuolettomain äännön, ja nähnyt yhden jumalan kasvot. Kiitollisesti liihentiin hän Apollon jalkain juureen, tarkottain kormansa ijäisesti nuoren jumalallisiin ääntöin, ja nyt tuli myös hänen uskollinen puolisonsa, joka suloisessa laulussa hänestä valitti itsensä kuoliaksi. Wiattomuuden jumalatar otti molemmat rakkaiksensa, ja tämän kylpeissä nuoruuden laineessa, ovat he valjastetut hänen raakku-vaunuunsa.
Ole kärsiväinen sinä, hiljaisella luottamuksella, aavehtiva sydän! Mikä sinulta elämässä kielletään, koska se käy voimasi yli, lahjoitetaan sinulle kuoleman-hetkellä.
—n. —r.
***hesta 1 Kesäkuuta 1836.