— — — Wiimeisen kirjanne olen käsittänyt ja mielelläni nouvatan, mitä siinä pyyvättä. Minusta se ei ole oikein tehty, riitojenkaan välttämiseksi toista sanapukua (orthographia) seurata, kuin minkä ilman sanotta parahimmana pitävänne, ja joka niin minunkin mielestäni on paras. Yhteiseltä hyvältä olemma vaaitut, jotain uskaltamaan, eikä moitteita ja riitoja pelkäämään, jos muutoin tiijämmä yrityksemme hyövyttävän. Nykyinen aika ehkä on ainoa, jona voimma jotain sen estämiseksi, ettemmä erouvu kansassa ja kielessä, kuin muinen Greikaiaiset. Uskottavasti oli suurin syy heijän keskinäiseen eripuraisuuteensa kielessä, jota yksi lahkokunta puhui ja kirjoitti yhellä, toinen toisella tavalla. Jopa se onneton kirjanenä δελτα antoi tilan erityisille herjanimille. Harvoissa kielissä se oikein ääneksi taipuu ja Suomalaisilla ei käytä niinkään asiasta selvetä, kuin Saksalaisilla, jotka myös eivät saa kieltänsä d-ääneen taipumaan, vaan kuitenki erottavat d-äänen t-äänestä sanoen eellisen olevan: das veiehe t (d), jälkimmäisen: das Harte t, kumpiakin yhellä tavalla ääntäen. Semmoista sorinaa, kuin Suomalaiset paikoin d-äänestään saavat, ei vaan luulisi ihmisten suusta lähtevänkään, ken sattuisi ouokselta kuulemaan. Ei yhessäkään paikassa Suomen maassa sitä oikein äännetä ja sepä vaan on ainakin, kuin seinä Hämäläisten ja Suomalaisten (Karjalaisten?) välillä. Minusta on se, kuin muukin likaruoho, kielestä erotettava, piettäköön tahi lisättäköönki muita kirjaneniä, miten tahansa tarvetta myöten. Kaiketikki pitäisi tavallisessa kirjoituksessa mukauttaman yheksi kieleksi, niin että sanoja puettaisiin senlaisiin kirjaneniin, joita Suomalainen missä tahansa helposti voi ääntää. Toinen asia on runossa, joka olkoon niin vapa kaikista siteistä, että saa kokea ja ottaa mistä vaanki tahtoo. Ei haittaisi, jos sillä tavalla syntyisi erityinen runokieli, Wäinämöisen kieli, samaten kun Greikalaisilla viies eli Homeiron murre, sillä Wäinämöinen toki oli yhteinen Hämäläisillä ja Suomalaisilla.
Juopuneen Herran olosta.
(Hämeessä muinen muutamassa Kestikivarissa kuultu ja paikalla jälkeen muistoksi kirjotettu).
… Tuli sitte aamupuolella yötä tuohon pihalle ja piti hirmuista rytyä trenkinsä kanssa. Ei tuntenut paikkaa, ei mitään, vaikka kyllä usein on meillä lapsuudesta asti käynyt. Sillä hän on syntynyt ja kasvanut ei hyvin puolta virstaakan meiltä. Kiroi vaan trenkiänsä lakkaamatta: "enkö minä käskenyt sinua ajaamaan H***n kestikivariin ja sinä p*rk*** ajoit minun pappilaan." Trenki kyllä vakuutti, ei pappilassa oltavan, vaan kestikivarissa, mutta kuuleeko juopunut toisen puhetta? Nyt tiuskai toisen kerran: "jolles kohta aja kestikivariin, niin minä ammun sinun, p*rk**n vietävä, keskeä läpi." Me kuulimme hyvin selkiästi joka sanan tupaan ja tunsimme äänen. Äitini sanoi minulle: "Gusta kulta! heitä jotain päälles ja mene auttamaan sitä huoneesen, kyllä se on mistä vaan tulleekaan, kuin nyt on tuommoisena." Minä nousin ylös sängystä, sain kengät jalkaani, puhalsin valkian hiiloksesta, sytytin kynttilän ja otin takin päälleni. Kuin justin olin sen tehnyt, niin taas kuulin, kuinka riuskat trengillensä: "etkö nyt näe, että ollaan pappilassa, kuin jo viedään valkiaakin kamariin?" Samassa tulin minä ulos ja tervetin: hyvää iltaa, vaikka jo olikin aamupuoli yötä. Tunsi kuitenkin minun ja sanoi: "toi p**rk**n juhma on pitkän illan ajellut minua ristin jäätä, ja kuin minä käskin ajamaan tänne sinun tykösi kestikivariin, toi hän minun pappilaan." "Ette hyvä herra nyt pappilassa ole, sanoin minä, kyllä tämä on H***n kestikivaritalo." "Oletko sinä vissinkin H***n Gusta ja kotonasi?" kysyi hän taas ja minä vahvistin niin olevani. Uutin häntä sitte reestä ylös, vaan kuin pääsi jalkeelle, kyllä kauniisti itte kamariin kävi, eikä juuri käynytkään, vaan pikemmin juoksi, sillä pää tuppai aina edellä muuta ruumista ja veti jalat perässänsä; ei kuitenkaan langennut. Kamariin päästyä heitti suden nahkansa keskelle laattiaa ja sanoi: "not p*rk***n hihat estivät käsiäni, muutoin olisin ampunut sen saatanan mahasta läpi." Riisui sitte yltänsä ja heitti kaikki vaatteensa yhteen kämyyn laatijalle. Minä sanoin: "ette nyt niin, hyvä herra, maata menekkään, otetaan ryyppikin ensin; vilusta sieltä tuletta." "Eipä haittaisi, sanoi hän sihen; onko sinulla mitään rohtoja sekaan?" Ei sopinut olemaan, vaan otettiin sitte kylmät ryypit paljaaltaan. Sitte nukkui hän. Trenki puhui minulle tuvassa jälkeen, että he olivat tulleet ainoastaan pari virstaa ***sta, eikä ollenkaan jäällä olleet, vaan tavallista maantietä ajaneet. "Oli Jumalan onni, sanoi hän, että tulitta niin pian ulos, kyllä se julmapäinen muuten olisikin ampunut minun."
Erinomanen mies.
(Nurmjärven pitäjässä muinen kuultu ja kirjotettu).
Se on peräti erinomaista miehen laatua. Ei makaa yöllä, eikä päivällä, kuin kerran työhalu tulee. Päivät rehkii hän väen kanssa niitulla, pellolla ja muussa työssä, kuin talossa sattuu. Yöt, koska muut makaavat, kiskoo hän päreitä, vääntää köysiä niinestä, tekee ränkejä, kärryjä, rekiä ja muita kaluja, kuin paras nikkari. Jos tulisitte näkemään mikä joukko köysiä, rekiä, luokkia, kärryn pyöriä, siloja, ränkejä ja muita semmoisia kaluja hänellä on vajassa, niin oikein hämmästyisitte. Jos hän eläisi vaikka kolme ikäänsä, niin niistä ei sittenkään kaikista loppua tulisi. Häntä ennen tultiin talossa hyvin huonosti aikaan, vaan kyllä nyt löytyy eloa. Saa hän nyt pellostansa välistä yli sadankin tynnyrin. Waan ei myy koskaan jyviä. Aitat ovat kohta katosta saakka täynnä, ja uskon minä sen, ettei alimmaisia koskaan leivota. Sillä ne ovat kymmenisiä vuosia liikuttamata maanneet, mitä hiiret ja rotat lienemät liikutelleet.
Mutta sama isäntä, kuin yhtyy viinaan, silloin makaa viikkokaudet kuin sikana. Silloin ei huoli töistä mitään, vaan on hyvä kaikille muille paitsi emännälle. Sentähdenpä vaimo ei tohdikkaan viinaa kotona pitää, mitä jouluksi vähä poltetaan. Ja kuin hän viinapäissä tulee kylään, ei sitä varten, että hän sieltä läksisi, ennen kuin väkijoukolla mennään perään. Wälistä täytyy oikein köysiin sitoa, köntätään sitte rekeen ja tuodaan kotia. Pitää sitte ensiyön väen vahdissa olla, ettei pääse vaimonsa päälle; kyllä se sen ainaki kuoliaksi löisi. Sitte kuin taas kerran selkii, on kyllä hyvä vaimollensa, vaan muun väen tulee pahempi. Kuinkapa kävi mennä suvena — oltiin heinäniitulla ja isäntä niitti ensimmäistä laistaa. Weli, joka on säällinen heinä'mies, niitti kohta isännan perässä ja sanoi "ota sinä, veljeni, jälkimmäinen laista, anna minun niittää edellä." Tästä suuttui isäntä ja vastasi: "vai sinunko tekee mielesi minun edelleni pyrkiä!" Juoksi sitten viha päissä veljensä päälle vaan loukkasi samassa peukalhankansa vikattimessa, niin että vaan vähä nahkaa piti kiinni. Siitä makasi monta viikkoa kotona. Semmoinen mies se on.
Herralla Maanmiehelle.
(Lisää ja loppu viimme-lehteen).