Mutta jos olisiki eräitä joita kuita sanoja kielessämme, jotka kuusimittarunoon eivät sopisi, niin tuo nyt ei ole niin kauhistuttava asia. Eikö niitä ollut kyllä monta Greikan ja Latinanki kielessä semmoisia ja sopivatko sitte kaikki suomalaiset sanat vanhuudesta rakastettuun nelimittarunohomme? Ei kaikki kukatkan kedolla sovi seppleiksi, mutta sitoja näkee, mikä sopii, poimii sen ja heittää sillänsä poimimatta, mikä ei kelpaa.
Näin tuumailtuamme, ettei käytä'kän suomalaisia kuusi mittarunoja Ruotsalaisten tavalla laitella; joko pitäisiki niitä sitte aivan samaan laatuun tehdä, kuhun muinen Greikalaiset eli Latinalaiset tekivät kuusimittasiansa? Ennen mitänä tähän kysymykseen vastattuamme olisi kaiketi tarpeellinen Greikalaisen ja Latinalaisen kuusimittarunon luonto tarkemmin selvitetyksi saada, kun sihen tässä kirjassa näyttää tilaa saavan. Kuusimittaruno Kreikassa omituinen tuli latinan kieleenki ulkoa otetuksi, vaan ei aivan alkuluonnostaan muuttumattomana. Kummallai kielellä oli oma muotonsa ja luontonsa, jonka tähden, mikä toisessa näytti somalta, toisessa ei näyttänyt. Niin esimerkiksi ei haitannut Greikalaisen korvassa ääniketten yhteentulo kahdessa sanassa, jotta soivat kumpanenki kuulua omalla äänellänsä, vaan Latinalaisella tuli edellisen sanan loppuäänike jälkimmäisen alkuäänikkeeltä nielastuksi ja samate äänetön m edellisen äänikkeen kanssa. Myös näemmä erittäinki Homeiron Odysseia runoista, kuinka usein lyhyitä äanikkeita ilmanki edellisyyttä on pitkäin siasta käytetty, joka Latinalaisilla, olleti'ki parahimmilla runojilla ei kelvannut. Waan mintäpä luetteleisin näitä erotuksia; tietää hän tuon nyt jokanenki, että vaikka yksiä puita kasvaa usiammissa maanpaikoissa, ne eivät ole jokasessa juuri yhtäläisiä. Niin runojenki ja kaikkein kanssa. Suomalaisia kuusimittarunoja tehtäköön Greikalaisten mukaan, vaan muistamalla, mitä kielemme oma luonto erittäin vaatii eli vaan sietääki. Jos, kuni epäilemättä alkuansa tehtiin, kuusimittasia runoja vieläi laulettaisi, niin kaiketi olisi paljo helpommasti nähtävä, millä tavalla niitä somimmasti meidän kielellä toimitettaisi. Kaikenlainen runo ensin synty laulusta ja oliki sillon lapsuudessaan paljo kauniimpi, ihanampi. Sitte äitistään vierotettuna, orpona kuljekselema, tuli runo jäykemmäksi, kolkommaksi. Nykyjään enimmiten niin itsepäällään elelevä on jo paljoki runo ensimmäisestä ihanaisuudestaan muuttunut. Waan missä vieläki runo laulua noudattaa, aina on paljo mukavampi, luontevampi. Melkein samalla tavalla lauletaan Hämeessä Ridvalan Helkarunoja, joiden eräät värsyt juuri ovatki ihmeteltävästi kuusimittarunojen muotosia esimerkiksi tämä seuraava:
Kolman- | nen kai- | voit kar- | keesen | kauniisa | joukos.
Warahinen ainaki olisi päättää, tämän laulutavan olevan yhden ja saman, kun jolla muinasGreikalaiset kuusimittasiansa laulovat, jos kohta niin olla olisi mahdollinenki. Sillä ynnä kauppatavarojensa kuljettelivat muinasaikaan Greikalaiset moninaisia oppeja ja taitojansa ympärillä oleville, loitompanaki asuville kansakunnille ja kaikista taidoista on sulonen laulutapa helpoimmasti opittava ja muistettava.
Satuja.
1. Mettiäinen ja Muurahainen.
"Mistä se tulee, kysy muinen mettiäiseltä muurahainen, että sinua rakastavat, minua vihaavat ja polkevat ihmiset? Kuitenki luulemme yhtä harras ja uskollinen työssä olevani, kun sinunki." "Niin kyllä oletki, vastasi mettiäinen, vaan kaikesta työstä ja vaivastasi ei ole kellänä, jos ei itselläsi, hyvää."
Mitä pitkästä iästä harjottamata hyvyyttä?
2. Mettiäinen ja Hämähäkki.
"Olisi minulla, kun sinulla, piikki suussani, sano hämähäkki mettiäiselle, en toki noin ajeleisikan ja liehuaisi kaiken aikani kukilla, vaan ajaisin ja tappaisin kärpäsiä, joita nyt, näin raukka aseetonna ollen, en aina hyväsesti voita." "Waiti, hävytön, vaiti, vastasi mettiäinen, etkö tiedä, että asetta pitää kantaa itsensä ja lähimmäistensä turvaksi, ei vahingoksi ja surmaksi!"